Metsästä metsään

Viime viikolla kävin Huippuvuorten koivumetsässä. Sinne ei kyllä olisi voinut millään eksyä. Metsässä kasvoi vaivaiskoivun oksia maata pitkin muutaman neliömetrin alueella. Vaivaiskoivu on ainoa "puu", joka kasvaa Huippuvuorilla ja tiedettävästi vain kahdessa suojaisessa paikassa. Edes saunavastaksi puusta ei olisi ollut, koska sen lehdet olivat hyvin pieniä. Oksissa oli pieniä siitepölynorkkoja. Kasvi yrittää nähtävästi sisukkaasti levittäytyä pölyttämällä, mutta ei siinä ole liian ankarissa olosuhteissa onnistunut. Ehkä ne pienet koivut odottavat toiveikkaina ilmaston lämpenemistä.

Pienen metsän jälkeen olen nyt valmis menemään isompaan metsään. Tänään lähden Suomeen ihemettelemään isoja puita. Huippuvuorielämä jää nyt pariksi viikoksi tauolle.

Koivu Endalenissa

Virallisen kesän odottelua

Kukka nupussaan

Merijää-aiheinen kesäkoulu loppui, mutta virallisesti kesä ei ole täällä vielä alkanutkaan, ainakaan jos kyläläisten määritelmään on uskominen. Tarinan mukaan kesä on tullut Longyearbyeniin vasta kun shanppanjalasi rikkoutuu. Kyseessä ei ole oikea lasi vaan vuoren seinämässä oleva lumen piirtämä kuvio, joka paljastuu joka kevät, kun lumi sen ympäriltä sulaa. Viikonloppuna lasi oli vielä ehjä kuten kuvasta näkyy.

Shamppanjalasi

Viikonloppuna kylällä kävi vieras, joka saattaa edelleen olla maisemissa. Varhain lauantaiaamuna nimittäin jääkarhu ui laivan vieressä kohti Longyearbyenin kylää. Nalle olisi varmaan mielellään tutustunut tarkemminkin kylään, mutta paikalliset viranomaiset hätyyttelivät sen kauemmaksi ensin veneellä ja myöhemmin helikopterilla. Epäystävällisestä vastaanotosta uupuneena nalle lepäili pitkään läheisessä laaksossa. Näin nallen siellä laaksossa. Paljain silmin se oli vain valkoinen pilkku, kiikarilla katsoessa se erottui selvästi. Seuraavana päivänä nalle päätti yrittää uudestaan päästä kiertelemään kylään, kenties herkkuja etsimään. Ainakin satamassa hän oli vieraillut. Sen jälkeen nallesta ei ole havaintoja, mutta on todennäköistä, että se vielä jossain lähistöllä pohtii, jatkaisiko matkaa vai palaisiko vielä kerran kylälle piipahtamaan.

Koska jääkarhukin oli aloittanut vesiurheilun (=uinnin), päätin minäkin. Ehkä ei ollut tosin kovin järkevää, että aloitimme harrastuksen samoihin aikoihin ja vieläpä toistemme lähettyvillä. Minä olin viikonloppuna melomassa. En ole koskaan ennen melonut Huippuvuorilla. Tuuli oli sen verran kova, että meloin loppujen lopuksi vastatuuleen lähes paikallani, mutta kivaa oli siitäkin huolimatta. Edellisenä päivänä rannassa, jossa meloin, oli nähty mursu. Mursu on jääkarhun ohella sellainen kaveri, jota en haluaisi tavata melomisreissuilla. Häviäisin mursulle sekä painossa että hampaiden pituudessa, eikä melalla huitominen tekisi muuta kuin kutittaisi vain vähän mursua.

Paluu rantaan melontareissulta

Merijään kesäkurssi

Innokas oppilas ei ehdi päivittämään blogiaan. Täällä Huippuvuorten yliopistolla on nyt toista viikkoa meneillään kesäkoulu (vaikkakin talvikoulu olisi ehkä ollut loogisempi), jonka aiheena on merijää. Lähes sata jatko-opiskelijaa ympäri maailmaa on kokoontunut tänne kuuntelemaan asiantuntijoiden luentoja. On hienoa huomata, että tosiaankin merijään parissa puuhailee paljon ihmisiä, enkä ole tutkimukseni kanssa aivan yksin. Omassa työssäni en ole päässyt vielä kunnolla vauhtiin, mutta tutkimuskohde on selkiytynyt ja tiedän, mitä haluan tutkia: Jään, meren ja ilmakehän vuorovaikutusta Huippuvuorten vuonoissa. Käytännössä tutkin miten jääpeite/rikkonainen jääpeite/avoin vesi ja vuoristoinen ympäristö vaikuttavat ilmakehän alimpaan kerrokseen vuonoissa. Syksyllä menen konferenssiin ja kurssille Bergeniin. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsen kunnolla manner-Norjaan.

Viimeaikoina retkeily on jäänyt vähälle, lähinnä iltakävelyiden tasolle. Täällä ei tarvitse onneksi montaa askelta kotiovelta ottaa, ennen kuin on jo luonnossa. Helsingissä asuessani villiin luontoon oli pitkä matka. Alla on muutama kuva iltakävelyiden varrelta.