Valoisa viikonloppu

Ruuhka-aika Scott Turnerbreen -jäätiköllä

Nyt kun päivät ovat valoisia, on ulkoaktiviteettitaso kasvanut huimasti. Myös turisteja on alkanut ilmestyä. Sään ollessa edes kohtuullisen hyvä tuntuu suorastaan rikolliselta pysytellä vain sisätiloissa. Nyt siis alkoi ulkoilustressi! Parhaat kelit alkavat nyt, ja jos aikoo tänä vuonna kelkkailla ja hiihtää, niin se on tehtävä seuraavan parin kuukauden aikana. Tuntuu, että en ollut viime viikonloppuna kovin aktiivinen, mutta tarkemmin ajateltuna ehdin tekemään monenlaista: hiihdin koirien kanssa, hiihdin ilman koiria, kävin kelkkaretkellä ja ryömimässä moreeniluolassa. Ehkäpä siinä oli yhdelle viikonlopulle riittävästi!

Tässäpä muutamia hetkiä Huippuvuorten helmikuusta:

Kelkkaretki jäätikölle

Kaamos hellitti, mutta poroa väsyttää yhä


Auringon ensimmäinen merkki olemassaolostaan - paistetta huipulla

Shake it babe!

Toissayönä heräsin kummalliseen tunteeseen. Talo heilui. Ensin ajattelen, että taas tuttuun tapaan näen kummallisia unia, mutta talo totisesti tuntui heiluvan, sivusuunnassa edestakaisin paalujen päällä pitäen samalla hieman natisevaa ääntä. Makasin sängyssäni liikkumatta kunnes liike lakkasi. Tajusin, että tuuli ei voi taloa tuolla tavalla heiluttaa, joten arvelin sen olevan maanjäristys. Nousin hetkeksi ylös sängystä ja näin naapuritalojen ikkunoissa valoa. Silloin ajattelin, että muutkin olivat kenties heränneet heilumiseen. Mutta toisaalta ajattelin, että ihmiset olivat vain kenties nousseet katsomaan kuun pimennystä. Menin takaisin nukkumaan toivoen, että talo pysyisi loppuyön paikallaan. Aamulla luin paikallislehden nettisivuilta, että todellakin maa oli järissyt. 6,2 Richteriä reilut sata kilometriä Longyearbyenistä! Tietoa järistyksestä ilmestyi pian norjalaisiin lehtiin. Lehdissä paisuteltiin, kuin katastrofaalinen tilanne olisi voinut olla, jos järistys olisi osunut tismalleen kohdalle. Longyearbyenissä järistyksen tuhot taisivat pahimmillaan olla seinässä vinoon menneitä tauluja. Traagista... Mielenkiintoiseksi järistyksen ajankohdan tekee se, että ensi viikolla avataan Huippuvuorten virallinen siemenpankki. Eilen illalla Norjan pääuutisissa jo pohdittiin, että onko Huippuvuoret sittenkään tarpeeksi turvallinen paikka suojata maailman kasvien siemeniä luonnonkatastrofeilta.

Aurinko palaa!

Revontulet Adventdalenissa

Huomenna aurinko palaa... tai siis kyllähän se palaa kuumana koko ajan, mutta huomenna aurinko palaa takaisin horinsontin yläpuolelle täällä Huippuvuorilla. Nyt ollaan päästy melkein normaaliin yö-päivä -rytmiin. Viimeaikoina olen hämmästellyt enemmän valoisia päiviä, mutta eilen illalla pimeä hämmästytti revontuliloistollaan. Kylällä liikkuessa ei aina revontulia huomaa, koska kylän valot ovat niin voimakkaita. Nyt kun muutimme hieman hämärämmälle kadulle, on revontulet helpompi huomata. Eilen kotiin tullessani huomasin värien tanssin taivaalla ja säntäsin hakemaan kameraani. Revontulien valokuvaus on haastavaa puuhaa. Apuna on pakko käyttää jalustaa, muuten touhusta ei tule yhtään mitään. Sinänsä kameran säätäminen ei ole vaikeaa, mutta kun sen yrittää tehdä kylmässä, se ei ole kovin helppoa ja miellyttävää. Aina kun revontulia näkyy, täytyy taivaan olla selkeä, mikä myös tarkoittaa, että on usein hyvin kylmää. Revontulien valokuvaus on lähinnä sormet tunnottomina kameran suuntaamista kohti pimeää, eli ei siis kovin taiteellisesti hallittua. Jos niissä olosuhteissa onnistuu saamaan hyvän kuvan, voi olla erittäin iloinen!

Viimeaikoina olen viettänyt työaikaa myös ulkosalla. Se on oikein tervetullutta vaihtelua siistiin sisätyöhon. Olen käynyt rakkaalla säämastollani tasaiseen tahtiin keräämässä aineistoa. Lisäksi yliopiston turvallisuusseminaaripäivinä olen ollut jäätiköllä ja sen ympäristössä harjoittelemassa jäätikkö- ja lumivyörypelastusta. Kyseiset seminaaripäivät poikkeavat paljon siitä käsityksestä, mikä minulla aiemmin oli työpaikkojen seminaaripäivistä. Lukuisten esitelmien sijaan, päivään kuului "äksonia" jäätiköllä. Matkat taittuivat tela-autolla, jossa tunnelma oli kuin armeijakomppanialla matkalla leirille.

Lähes vuoden odotus palkittiin, ja vihdoin ja viimein pääsimme muuttamaan uuteen asuntoon. Uusi asunto on isompi, viihtyisämpi ja myös urbaanimpi, sellainen Ikea-koti. Pitää varoa, etten nyt innostu viettämään liikaa aikaa kotona, kun kaunein aika talvesta on meneillään.