19. huhtikuuta 2008

Loistavat kevätkelit!

Näkymä vuoren huipulta

Aurinko ei enää laske ennen syksyä. Ennen pimeän tuloa ehtii täällä siis tekemään paljon enemmän kuin monessa muussa paikassa.

Viime viikkoina kelit ovat olleet tosi hienot, muutamana päivänä tuli tosin paljon lunta tuulen vauhdittamana. Myös vierailijat kotipuolesta saivat kokea kunnon arktisen lumituiskun. Kevätkelit ovat houkutelleet retkille: suksilla, moottorikelkalla tai koirilla. Tänään kelkan nokka suuntasi vanhalle talvehtimistuvalle, ja Tempelfjorden-vuonoon laskeutuvan jäätikön edustalle. Matkalla näkyi (liian) paljon turisteja ja monta kymmentä hyljettä.

Nyt on reppu pakattu. Hyppään huomenna laivaan ja lähden kahdeksi viikoksi risteilylle, ensimmäistä kertaa opettajan roolissa. Laiva suuntaa Huippuvuorten etelä- ja itäpuolelle. Teemme matkan varrella meteorologisia mittauksia merijäällä. Olemme varautuneet siihen, että todennäköisesti alueella asustavat jääkarhut saattavat olla hyvin kiinnostuneita laivastamme ja mittauksistamme. Niin kauan kun he eivät ala keräämään mittaustuloksia suoraan itselleen mittalaitteiden kaapeleita pureskelmalla, olen tyytyväinen. Kirjoittelen laivareissun kuulumisia sitten parin viikon kuluttua!
30 metriä korkean jäätikön reunan edustalla Tempelfjordenissa

Hylje paistattelemassa kevätauringossa