8. kesäkuuta 2009
Maratoooooonarit
Kun kylän koirillakin on ollut juoksuaika, niin iski se vihdoin ihmisiinkin. Lauantaina järjestettiin jälleen kerran Huippuvuorten maraton. Itse en rääkkiin lähtenyt, vaikka 10 kilometrin kisa mielessä vähän kävikin. Riitti, että taloon tuli yksi mitali. Hopeamitali puolimaratonilta! Minä olin vapaaehtoisena auttamassa maratonin järjestelyissä. Tiivistettynä tehtäviini kuului valittaa väärinpysäköiville autoilijoille ja näyttää risteyksessä tietä juoksijoille. Ihan hirveän vaativaa homma ei ollut. Maratoonarit lähtivät lumisateessa liikkeelle. Kyllä jälleen kerran vilu tuli, kun risteyksessä seisoi tuntitolkulla käsi ojossa odotellessa viimeisiä kuuden tunnin maratoonareita.
Viime viikolla kului taas pari iltaa maalipurkin ääressä taloa maalatessa, ja yhtenä iltana riensin tyttömäisenä synttäreille, joiden teemana oli 11v-juhlat. Siellä leikittiin ja kuunneltiin lastenohjelmien tunnusmusiikkeja nostalgisissa tunnelmissa. Muutamalla pienellä retkelläkin kävin kameran kanssa ottamassa kuvia keväisestä/kesäisestä luonnosta, ja sainpa sitten vahingossa ikuistettua jopa pissavaan poron.
Perjantaina matka suuntaa Suomeen, ja kauan odotettu loma alkaa. Jihuu!
1. kesäkuuta 2009
Vihdoin väriä!
Nyt on ollut pitkä viikonloppu, koska Norjassa helluntain jälkeinen maanantai on vielä vapaapäivä. Viikonloppu on kulunut melkein kesäisissä tunnelmissa, jos juoksulenkkiä räntäsateessa ei oteta huomioon.
Perjantai-iltana olin maalaamassa taloa. Se oli oikein kivaa, varsinkin kun en ole vähään aikaan päässyt maalaushommiin. Maalauskohteena oli uusi luontoseuran lintujentarkkailurakennus vuonon rannalla. Talo sai villin turkoosin värin... tai toistaiseksi vain puoliksi, vaikka neljä maalaria ahersi tuntikausia.
Lauantaina oli perinteiset urheilukisat Barentsburgin kanssa. Olin tuttuun tapaan pelaamassa sählyjoukkueessa. Peli oli tasainen... ja väkivaltainen. Miestä lenteli kentän pintaan yksi toisensa jälkeen, koska venäläiset pelasivat lähes jääkiekkosäännöin. Minä selvisin ihme kyllä ilman mitään ruhjeita tällä kertaa. Ihoni ei siis saanut sinistä väriä mustelmien muodossa edellisen päivän maaliläikkien jatkoksi. Voitto kuitenkin tuli, 6-5! Lauantai-iltana kokoonnuimme viettämään kahden kaverin synttäreitä rannalle grillauksen muodossa. Minuun iski muutaman tunnin jälkeen sellainen vilu, että piti lähteä kotiin. Odotan jo hieman lämpimämpiä grillaussäitä Suomessa.
Tänään kesäkuu alkoi moottorikelkkojen laitolla kesäteloille. Nyt molemmat kelkat kököttävät nätisti puisten lavojen päällä ja odottavat uutta kautta. Kesäkuun kunniaksi kävin uteliaisuuttani kurkistamassa, joko olisi merkkejä ensimmäisistä kukista. Kyllä vain! Ruskean maan seasta nousi pinkkejä nuppuja kesäkuun ensimmäisen päivän kunniaksi. Vihdoin väriä maisemaan muutenkin kuin maalin muodossa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)