Kun matalammillla leveysasteilla voidaan jo puhua kevään tulosta, on Huippuvuorilla vielä täysi talvi meneillään. Lunta tulee lisää lähes päivittäin ja kesästä ei ole tietoakaan. Tämän viikonlopun talvisena aktiviteettina oli vuosittain järjestettävä kaksipäiväinen koiravaljakkokisa. Kävin lauantaina katsomassa, kun monta tuttua koiraa ja ajajaa lähti innokkaana matkaan. Etenkään koiria ei olisi lähtöviivalla pidätellyt mikään. Mukana olivat mm. kaksi grönlannin koiran "pentua", joita hoidin elämän alkumetreillä pari vuotta sitten. Enää ne eivät kyllä ole pentuja, vaan isoja, vahvoja ja komeita vetokoiria. Hassua ajatella, että nuo samat koirat vapisivat kauttaaltaan, kun vein ne pentuna ensi kertaa ulos lumeen.
Tänään kelkkailin jäätikön päälle katsomaan kisan haasteellisinta osaa. Valjakot nousivat paluuetapilla jyrkkää pitkää rinnettä ylös jäätikölle. Koetuksella olivat koirat, mutta myös ajajat. He eivät voineet vain roikkua mukana, vaan joutuivat työntämään rekeä ylös rinnettä auttaakseen koiria. Kielet lerpattivat, koirilla ja ohjaajilla. Sunnuntaipäivä meni siis leppoisasti jaätiköllä lumella istuskellessa ja katsoessa kun muut rehkivät.
Lähtöviivan innokkuutta
Tämä kaveri ei selvästi kuulunut joukkoon, ja siksi seurasi kisaa vain katsomosta
Tiukkaa kisaa jäätiköllä
Rankkaa menoa ylämäessä
Roikkuvat kielet
Pari vuotta sitten hoivaamani pentu on nykyään iso, komea vetokoira (tuo mustavalkoinen)
Lähtöviivan innokkuutta
Tämä kaveri ei selvästi kuulunut joukkoon, ja siksi seurasi kisaa vain katsomosta
Tiukkaa kisaa jäätiköllä
Rankkaa menoa ylämäessä
Roikkuvat kielet
Pari vuotta sitten hoivaamani pentu on nykyään iso, komea vetokoira (tuo mustavalkoinen)
