Lerpattavat kielet

Sroka ja kakkaämpäri

Olen viettänyt viime päivinä paljon aikaa kavereideni: Credon, Nukan, Srokan ja Cimcian kanssa. He kaikki ovat grönlanninkoiria, aika itsepäisiä sellaisia. Heidän omistajansa suuntasivat lomalle pois Huippuvuorilta, joten lupauduimme pitämään huolta nelikosta. Tuossa nelitahtivaljakosssa on enemmän tehoa kuin monissa nelitahtimoottorikelkoissa. He kaikki ovat hyvin voimakkaita, ja he tietävät sen. Kaltaistani heikkovoimaista ihmistä on helppo vetää minne vain, joskus kuitenkin karjahtelu auttaa ja yhteistyö sujuu.

Eilen kävimme hiihtämässä koirien kanssa. Varpaat meinasivat paleltua, kun 15 kilometria taittui vauhdilla suksilla vain seisten. Siinä seisoessa sai otsalampun valossa seurata häntien heilumista ja kielien lerpattamista. Kun koirat saivat käskyn lähteä liikkeelle, oli heidän alkuvauhtinsa päätä huimaava, mutta kun parin sadan metrin jälkeen pahin rynnistys oli ohi, ja matka taittui tasaista vauhtia. Oli upeaa viilettää koirien kanssa pimeässä, hiljaisessa laaksossa tähtitaivaan alla. Valitettavasti revontulet täyttivät taivaan vasta kotimatkalla. Ehkä parempi, että revontulet antoivat odottaa itseään, muuten retki olisi ollut liian satumainen.

Oi kuusipuu...

Longyearbyenin joulukuusi

Nyt ollaan menossa jo joulukuussa ja ensimmäinen adventti oli viime sunnuntaina. Kuten monessa muussakin paikassa, myös Longyearbyenissä sytytettiin jouluvalot keskustaan. Mantereen jouluperinteet ovat kantautuneet tännekin, koska torille tuotiin myös joulukuusi. Aivan perinteisin menetelmin sitä ei lähdetty metsästä kirveen kanssa hakemaan, vaan kuusi lennätettiin lentokoneella. Huvittavaa on, että kylän virallinen kuusi mahtuisi kokonsa puolesta vaikka olohuoneeseeni. Ehkä kylän lapsia, jotka eivät ole elämässään juurikaan puita nähneet, ei haluttu järkyttää liian suurella kuusella.

Adventtisunnuntaina kyläläisiä kokoontui satamaan vilkuttamaan Sysselmannin laivalle. Laiva lähti talveksi mantereelle. Laivan lähtö on muodostunut perinteiseksi adventin tapahtumaksi. Entisaikoina viimeisen laivan lähtö tarkoitti, että yhteys muuhun maailmaan katkesi jäiden lähtöön asti. Nykyään adventti ei onneksi enää tarkoita kuukausien eristäytymisen alkua.

Joulupuuhat ovat siis alkaneet Huippuvuorilla. Tänään iltapäivällä on yliopistolla jouluaskartelua. Se ei varmasti ole perinteenä kovin monessa muussa yliopistossa. Lauantaina on yliopiston henkilökunnan joulupöytä. Jännityksellä odotan, mille norjalainen jouluruoka maistuu... pakko tunnustaa, että minulla on pieniä ennakkoluuloja norjalaisia ruokia kohtaan. Parin viikon päästä on taas ihana päästä suomalaisen ruoan pariin.... joka on muuten maailman parasta (sanokoon Berlusconi mitä tahansa!).