Jää...

Jää muodostuu pannukakuiksi

Jäätyäkö vaiko eikö jäätyä? Sitä olemme minä ja Advent-vuono miettineet viime aikoina. Jo yli parin viikon ajan on ollut upeat ilmat, tai siis ainakin aurinkoista. Samalla on ollut kylmää, jatkuvasti -20...-25 astetta, mikä on saanut minut useaan kertaan syväjäähän ulkoillessa. Vaikka muutaman kerran olen laittanut päälleni lähes kaikki mahdollset vaatekerrat, on vilu silti päässyt salakavalasti hiipimään. Kerran jopa nenänpääni muuttui valkoiseksi pakkasenpureman merkiksi. Advent-vuono (kylän vieressä) sen sijaan on yrittänyt kovasti jäätyä, mutta ei ole siinä kunnolla onnistunut. Muutamia päiviä vuonossa on ollu jäälauttoja, mutta tuuli on aina vienyt ne pois. Yhtenä päivänä matkallani säämastolle huomasin vuonon jäällä köllöttelevän kaksi hyljettä. Kovin suuri ei heidän allaan ollut jäinen köllötysalusta ollut. Toivoisin siis, että vuono jäätyisi, mutta minä en.

Hylkeet Adventfjordenin pienellä jääalueella

Pääsiäinen meni mukavasti rennoissa merkeissä. Norjassa pääsiäisloma on jopa pari päivää Suomen lomaa pidempi. Lomalla seuraa meille piti hamsteri, joka oli muutaman päivän hoidossa. Tuon pienen otuksen itsesuojeluvaisto ei ollut kovin vahva, monta kertaa otin karvapallosta kopin viime hetkellä ennen putoamista.

Hamsteri etsimässä pääsiäislomalukemista. Suosikkikirja löytyi, mutta pienillä tassuilla on kovin vaikea saada kunnon otetta...

Tassutellen aurinkoon!

Sunnuntaina kävin hiihtoretkellä koirien kanssa. Alussa hieman epäilytti, mitä oli edessä, koska koiranelikko oli äärettömän täynnä virtaa koiratarhalla. Hädin tuskin antoivat valjaita laittaa päälleen, kun menohalut olivat suuret. Minulla oli vetoapuna kaksi koirista. Alussa ne vetivät minua tien yli suksien luo lähtöpaikalle uskomattomalla voimalla. Loppujen lopuksi makasin maassa mahallani tehden kaikkeni saadakseni heidät pysähtymään, mutta he saivat silti raahattua minua eteenpäin pitkin lumista maata. Sain kuitenkin sukset jalkaan ja pääsimme matkaan. Ilma oli kerrassaan upea ja koiratarhan alkuhankaluuksien jälkeen reissu sujui täydellisesti. Kilometrin päässä koiratarhalta auringon säteet tulivat esiin vuoren takaa. Se taisi olla koirille ensimmäinen kerta kuukausiin paistatella auringon paisteessa. Auringon paisteeseen päästyään he pysähtyvät hetkeksi kuin seinään ihmettelemään aurinkoa. Vuoden kiertokulku hämmästyttää siis myös Huippuvuorten koiria. Reissumme suuntasi Mälardalen-laaksoon. Siellä nautimme kauniista maisemista ja pidimme pari rapsuttelutaukoa. Retki teki kaikille hyvää, ja palatessamme koiratarhalle kaikki olivat rauhallisemmissa tunnelmissa, kun liiasta energiasta oli päästy eroon.

Hiihtokolmikko Mälardalenin maisemissa

Credo, Cimcia ja minä

Rapsutustauko

Nuka ottaa aurinkoa

Aurinkoa ja kotia kohti

Auringonottoa!

Nyt se on nähty, aurinko nimittäin! Näin viikonloppuna auringon ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen Huippuvuorilla. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui Colesdalenissa, noin 40 kilometriä Longyearbyenistä lounaaseen. Lähdimme perjantaina viikonlopun viettoon Colesdalenissa sijaitsevalle mökille. Minun ja Henkan lisäksi mukana reissulla olivat ranskalaiset työkaverini. Myös toisen ranskaisen vanhemmat olivat mukana. Viikonloppu oli tosi hieno. Taivas oli selkeä ja pakkanen oli 20 asteen tuntumassa koko ajan. Taivas esitteli kaikki pastellivärinsä päiväsaikaan, revontulet muuttivat väriskaalaa räikeämmäksi (vihertäväksi) öisin. Mökki sijaitsi meren rannassa. Huippuvuorten mökiksi se oli varustelultaan oikein mainio, mutta Suomen mökkien rinnalla se olisi ollut ränsistyneimmästä päästä. Sisällä lämpötila saatiin ahkeran puunpolton seurauksena nousemaan jopa plussan puolelle! Lauantaina lähdimme mökiltä kelkkaretkelle. Ajoimme kohti etelää, Van Mijenfjorden -vuonolle. Matkaa edestakaisin kertyi vajaat 100 kilometriä. Edes upeat maisemat eivät riittäneet lämmittämään meitä, ja niinpä taukopaikalla meinasi tulla matkalaisille vilu, kun tuulessa ja reilun 20 asteen pakkasessa jyrsimme täysin jäistä leipää. Mökkiin oli ihana palata ja nauttia ranskalaisesta illallisesta. Sunnuntaina ajoimme takaisin kotiin. Valitettavasti kilometriä ennen kotia yksi matkaajista mursi ranteensa kipatessaan kelkan ja reen kanssa. Ikävä loppu muuten niin upealle reissulle.

Vuoden ensimmäinen auringonotto Colesdalenissa

Lapiointi pitää vilun (ainakin osittain) loitolla Reindalenin pinkissä maisemassa

Revontulet loimuavat Colesdalenissa

Kävin sunnuntai-iltana ruokkimassa koirat, koska heidän omistajillaan on nyt toisella murtunut nilkka, toisella murtunut ranne. Reissu koiratarhalle oli täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pahimpia sydämentykytyksiä aiheutti se, kun Sroka (itsepäisin koirista) tajusi, että aitauksen lumikasa on kasvanut niin korkeaksi, että hän pääsee hyppäämään aidan yli koiratarhalta ulos. Sillä hetkellä, kun tajusin koiran olevan karkumatkalla, iski paniikki. Jos irtokoiria ei saada kiinni, ne ammutaan viranomaisten toimesta, etteivät ne käy porojen kimppuun. Sroka oli onneksi eniten kiinnostunut hylkeen lihasta, jota oli tarhan ulkopuolella. Ovelana koirana hän ei millään antautunut kiinniotettavaksi. Loppujen lopuksi ruoan houkuttelematta karkulainen suostui takaisin tarhaan. Oppien mukaan kuritonta rekikoiraa pitäisi vastaavassa tilanteessa purra korvasta, jotta hän ymmärtäisi ihmisen auktoriteetin. Minun ei tehnyt mieli pureskella, mutta kaappasin karkulaisen tiukkaan otteeseen, kiskoin korvasta ja selostin Srokalle vihaisesti suomeksi, että karkureissut on kiellettyjä. Omistajiensa mukaan Sroka on juuri sellainen, että se tekee kaikenlaisia mahdollisia koiruuksia vain näyttääkseen että on pomo.

Eilen alkoi "aurinkojuhlaviikko". Koko viikko on täynnä monenlaisia tapahtumia. Kävin paikallisen laulajan konsertissa ja seuraamassa Ta sjansen! -rekikisaa. Kisassa joukkueet laskevat mäkeä itsetehdyillä, mielikuvituksellisilla kelkoilla. Palkintoja jaetaan nopeimmalle joukkueelle, parhaiten suunnitellulle reelle ja onnettomimmalle yritykselle. Itse olin rakentamassa geofyysikoiden rakettirekeä, mutta mukana laskemassa en ollut. Raketti aiheutti katsojissa hilpeyttä, kun sen lähtöteline suuntasi aivan toiseen suuntaan kuin itse reki. Parhaan suunnittelun palkinnon vei paikallisen kaupan Svalbardbutikkenin henkilökunta. He laskivat tyylikkäästi alas hedelmätiskillä. Vain muutamia hedelmiä tipahteli matkan varrelle. Tästä kylästä löytyy kyllä kiitettävän paljon hullua porukkaa Ta sjansenin kaltaisiin hassuihin tempauksiin.

Kelkkaparkki ulkoilutapahtumassa (laske montako kelkkaa!)

Paikallisliikennettäkö? Tela-auto vetää bussia, jossa on renkaiden paikalla sukset - näin kuljetettiin ihmisiä Ta sjansen -tapahtumaan!


Geofyysikkojen raketti etualalla, lähtöteline lähti hieman odottamattomasti aivan omalle kiertoradalleen, ja näkyy kuvassa takana


Svalbardbutikkenin hedelmätiski kiitää huimaa vauhtia alas mäkeä