223 millimetriä vettä

Vietin 10 päivää Bergenissä. Tuona aikana siellä satoi 223 millimetriä vettä. Vertailuarvoksi mainittakoon, että Longyearbyenin keskimääräinen vuotuinen sademäärä on noin 190 millimetriä. Niskaan tuli siis vettä enemmän kuin koko vuoden edestä. Vaikka astelin päivittäin yliopistolle kumpparit jalassa ja yltäpäältä Goretexiin kuoriutuneena, olo työpäivien aikana oli kostean nihkeä. Moni kysyi minulta Bergenissä, miten voin asua Huippuvuorilla, koska siellä on kovin kylmää ja pimeää talvisin. Kohteliaasti yritin vastata silmälasit pisaroita täynnä, tukka märkänä roikkuen ja vaatteet kosteina, että kyllä minä paremmin kestän kuivan, pimeän ja lumisen talven kuin harmaan talven vesisateessa kiiltävää asfalttia tuijotellen. Noh,voisi tilanne Norjan länsirannikolla olla huonomminkin. Luin erään tieteellisen artikkelin, jossa tutkittiin Grönlannin vaikutusta säähän. Lopputulos oli, että jos Grönlantia ei olisi, sataisi Norjan rannikolla nykyistä paljon enemmän. Olin Bergenin vierailuni aikana kiitollinen Grönlannille!

Tänään kävin pienten hauvojen luona. Ne ovat kasvaneet hurjasti poissaollessani. Silmät ovat nyt auenneet ja kävelykin melkein sujuu. Vein ne ensimmäistä kertaa ulos käymään, mutta parin minuutin jälkeen pienet polaarikoirat jo tärisivät kylmästä. Ehkä ne eivät ole ihan vielä valmiita kohtaamaan kylmää maailmaa.

Tämä söpöläinen toivotti minut tervetulleeksi arktiseen autiomaahan märän reissuni jälkeen

Hauvavauvat

Cimcian ja Credon lapset 2 päivän ikäisenä

Elokuussa kaksi grönlanninkoiraa, Cimcia ja Credo, päättivät perustaa perheen. He eivät kysyneet lupaa ihmisiltä, joten siksi he aiheuttavat aluksi hieman harmaita hiuksia meille kaksijalkaisille. Pennut syntyivät viikon ennen kuin koirien omistajat lähtivät saarelta neljäksi viikoksi pois. Nyt siis neljän vakiokoiran sijaan minulla on hoidossa seitsemän koiraa. Aina pienenä halusin kovasti koiran, nyt olen saanut hoiviini seitsemän kerralla...tosin en koko neljäksi viikoksi vaan muutamaksi päiväksi nyt ja viikoksi marraskuussa! Pennut tulivat maailmaan maanantaina. Olin seuraamassa synnytystä, ja me sivustaseuraajat puuskutimme Cimcian mukana ja tukena. Pentuja tuli viisi, mutta niistä kaksi lähti parin päivän sisällä syömään maukkaita luita pentujen taivaaseen. Jäljellä on kolme vilkasta poikaa, jotka vajaan viikon ikäisenä jo painavat 700 grammaa. Ensimmäisinä päivinä Cimcia ei halunnut hetkeksikään poistua pentujen luota, nyt hän jo huokailee äidin uupumusta ja lähtee ilolla käymään ulkona päästäkseen edes hetkeksi eroon pentujen imusta. Oih, kyllä ne karvapallot ovat kovin suloisia!

Sylihauvat!

Näiden viikon ikäisten petojen silmien ja korvien pitäisi aueta seuraavan viikon sisällä.

Päiväni punkkarina

Jälleen kerran oli aika särkeä jää. Eilen illalla uudet opiskelijat järjestivät perinteisen Icebreaker-juhlan, jossa on tarkoitus tutustua uusiin ihmisiin. Tällä kertaa teemana oli lukio, hieman amerikkalaiseen malliin. Pääsylipussa mainittiin rooli jokaiselle. Minun kohdalleni osui "ulkopuolinen/erottautuja". Kenttäkurssin jälkeen oli hyvä irtautua opettajan asiallisesta olemuksesta ja pukeutua punkkariksi. Enpä ole ennen liikuskellut yliopistolla tukka yhtä vinksin vonksin ja silmät mustaksi rajattuna. Juhlassa näkyi myös paljon muun muassa cheerleadereita, amerikkalaisen jalkapallon pelaajia ja nörttejä. Maanantaina kaikki taitavat palata onneksi takaisin tuttuihin yliopistorooleihinsa.

Pimeyden koittaessa sosiaalinen elämä Longyearbyenissä vilkastuu...

...ja juhlien määrä lisääntyy. Tämä punkkari osallistui yliopiston Icebreaker-juhlaan.

Aiemmin kesällä mainitisin huippu-urheilu-urastani. Nyt se on tullut kunnialla päätökseen. Tänään oli viimeinen päivä saada suoritettua loppuun kymmenen vuorenhuipun valloitus. Matkasin viimeisen vuoren juurelle tänään veneellä, urheiluseuran järjestämällä kimppakyydillä. Osaanottajia retkellä oli kahdeksan. Kipusimme jonossa lumisateessa ylös jyrkkää vuoren rinnettä. Näin monta tyylikästä pyllähdystä ihmisten tasapainoillessa liukkailla kivillä. Ylös päästiin ja nimet kirjoitettiin kirjaan. Ihmettelen itsekin, että sain loppujen lopuksi kivuttua kaikkien vuorten huipuille ja voin ylpeänä osallistua "huiputtajien" kesken suoritettavaan arvontaan. Ehkä nyt on aika pikkuhiljaa ripustaa vaelluskengät naulaan ja alkaa kaivaa esiin monoja ja alkaa voidella suksia. Ulkona on jo monta senttiä lunta.

Viimeisellä huipulla odotti kaivosmiesten vanha talo, joka nykyään luokitellaan kulttuurimuistoksi. Jälleen kerran huipulla oli retkilleni tyypillinen "huippukeli", eli näkyvyys oli heikko. Maisemia oli turha alas tähyillä.