Päiväni punkkarina

Jälleen kerran oli aika särkeä jää. Eilen illalla uudet opiskelijat järjestivät perinteisen Icebreaker-juhlan, jossa on tarkoitus tutustua uusiin ihmisiin. Tällä kertaa teemana oli lukio, hieman amerikkalaiseen malliin. Pääsylipussa mainittiin rooli jokaiselle. Minun kohdalleni osui "ulkopuolinen/erottautuja". Kenttäkurssin jälkeen oli hyvä irtautua opettajan asiallisesta olemuksesta ja pukeutua punkkariksi. Enpä ole ennen liikuskellut yliopistolla tukka yhtä vinksin vonksin ja silmät mustaksi rajattuna. Juhlassa näkyi myös paljon muun muassa cheerleadereita, amerikkalaisen jalkapallon pelaajia ja nörttejä. Maanantaina kaikki taitavat palata onneksi takaisin tuttuihin yliopistorooleihinsa.

Pimeyden koittaessa sosiaalinen elämä Longyearbyenissä vilkastuu...

...ja juhlien määrä lisääntyy. Tämä punkkari osallistui yliopiston Icebreaker-juhlaan.

Aiemmin kesällä mainitisin huippu-urheilu-urastani. Nyt se on tullut kunnialla päätökseen. Tänään oli viimeinen päivä saada suoritettua loppuun kymmenen vuorenhuipun valloitus. Matkasin viimeisen vuoren juurelle tänään veneellä, urheiluseuran järjestämällä kimppakyydillä. Osaanottajia retkellä oli kahdeksan. Kipusimme jonossa lumisateessa ylös jyrkkää vuoren rinnettä. Näin monta tyylikästä pyllähdystä ihmisten tasapainoillessa liukkailla kivillä. Ylös päästiin ja nimet kirjoitettiin kirjaan. Ihmettelen itsekin, että sain loppujen lopuksi kivuttua kaikkien vuorten huipuille ja voin ylpeänä osallistua "huiputtajien" kesken suoritettavaan arvontaan. Ehkä nyt on aika pikkuhiljaa ripustaa vaelluskengät naulaan ja alkaa kaivaa esiin monoja ja alkaa voidella suksia. Ulkona on jo monta senttiä lunta.

Viimeisellä huipulla odotti kaivosmiesten vanha talo, joka nykyään luokitellaan kulttuurimuistoksi. Jälleen kerran huipulla oli retkilleni tyypillinen "huippukeli", eli näkyvyys oli heikko. Maisemia oli turha alas tähyillä.