Joulupuu on rakennettu... ja kylän valot sammutettu

Miten isolla alueella sinä liikut päivittäin? Aloin oikein miettiä, että nyt pimeän aikaan elinpiirini on kutistunut kotoisan pieneksi. Useina päivänä liikun vain kodin ja työpaikan välillä, matka on muutama sata metriä. Tavallisesti puolentoista kilometrin päässä sijaitseva urheiluhalli on kaukaisin paikka missä liikun. Sinne matka taittuu pyörällä, johon oikein panostin nastarenkaat tänä vuonna ensi kertaa. Talvipyöräily ei ole täällä yleistä muiden kuin opiskelijoiden keskuudessa, ja monesti saan ihmettelyjä osakseni "citymaasturi-ihmisiltä", että miten voin pyöräillä kun on kylmää ja liukasta. Niin kauan kun tuuli ei ole sen verran voimakasta, että ei eteenpäin pääsisi, sujuu pyöräily yleensä Huippuvuorten oloissa hyvin. Reviirini koko on hyvin paljon riippuvainen valon määrästä. Kun valo sitten ensi vuonna taas lisääntyy, laajenee elinpiirini huomattavasti laajemmaksi. Toistaiseksi on kuitenkin mukavaa käpertyä kotisohvalle ja tehdä pieniä asioita, joille ei muulloin meinaa löytyä aikaa. Olen neulonut, lukenut, leiponut ja hionut kuksaa... Vierailuillekin on ollut nyt enemmän aikaa.

Tällä viikolla olen tarttunut sählymailaan kolmesti: kahdesti harjoittelumielessä ja kerran ottelussa. Eilen oli perinteinen urheiluvaihto ja pelasimme venäläisen kaivoskylän joukkuetta vastaan ottelun. Tällä kertaa olimme melko ylivoimaisia. Ottelu oli jopa harvinaisen rauhallinen, vaikka etukäteen muistelin aiemmin vastaavissa otteluissa saamiani mustelmia. Muita lajeja ottelussa olivat lentopallo, jalkapallo, sulkapallo, pöytätennis ja shakki. Lopputulos kaikkien lajien jälkeen oli 3-3, eli Longyearbyen voitti puolet lajeista.

Longyearbyen vastaan Barentsburg

Tässä on tulos!

Tänään on ensimmäinen adventtisunnuntai. Torilla tarjottiin glögiä ja pipareita. Kyläläiset kokoontuivat katsomaan kun joulukuusen sytytettiin valot.... viideksi sekunniksi! Eipä olisi voinut olla parempi ajoitus sähkökatkolla, kuin että koko kylä on koolla juuri valojen sytyttämisen vuoksi. Hih. Heti sen jälkeen, kun kuusi sai valot, koko kylän sähköt pimenivät kertaheitolla. Ehdimme vartin ihmetellä pimeää ja tuijotella tähtiä torilla, ennen kuin kuusi ja kylä saivat valonsa takaisin. Tämä adventti jää varmasti koomisena mieleen pidemmäksi aikaan. Adventtiin on yleensä sopinut laulu: "Nyt sytytämme kynttilän..." mutta tällä kertaa "Soihdut sammuu" oli tilanteeseen sopivampi.

Joulupuu sai loppujen lopuksi valot

Pikkupedot

Vierailijoita ollaan vastassa ovella koko perheen voimin

Lukijoiden pyynnöstä tässä on kuvia pienten arktisten petojen elämästä. He ovat kohta jo 7 viikon ikäisiä. Hampaat ovat pelottavan terävät ja pieniä kepposia täytyy tehdä vähän väliä. Meinasi minun ulkoiluvaatteet olla pieniä reikiä täynnä vierailun jälkeen. Kameran hihnakin sai hampaan jälkiä. Tänään pennut pääsivät tutustumaan sisätiloihin omistajiensa kotona. Pissaa oli sitten lattialla ja sohvalla, tottakai. Parin tunnin vierailun jälkeen oli aika palata kotiin äidin luo koiratarhalle.

Suloisten silmät, mutta terävät hampaat

Ensimmäiset sisäleikit

Eipä tarhakoira pääse joka päivä sohvalle makoilemaan!

Pientä alkaa väsyttämään

Päiväunilla

Hasardihiihtoa kaamoksessa

Täysikuuuuuu, luo merelle siltaa. Täysikuuuuu....

Edellisenä viikonloppuna maistelimme thai-ruokaa, kun paikallinen thai-väestö järjesti Loy Krathong-festivaalin. Thaimaalaiset viettävät sitä vuosittain, mutta valitettavasti en tiedä sen pohjimmaista tarkoitusta. Juhla oli mukava ja jälleen kerran sain ihmetellä, miten paljon tällä saarella onkaan thaimaalaisia; ilmastossa, joka eroaa täysin heidän omastaan. Thairuoan jälkeen alkoi sitten meidän Suomiruokaviikko. Tällä viikolla on kaivettu pakasteesta ruisleipää, kabanossi-makkaraa ja juustoleipää (<- ei siis mitään leipäjuustoa, niinkuin joku harhaoppinen voisi todeta!). Nuo aarteet ovat suuressa arvossa, koska niitä ei ole nykyään tarjolla usein.

Pienessä kylässä tapahtuu paljon. Viime viikonloppuna oli taidefestivaalit. En osallistunut paljon sen tapahtumiin, mutta kävin katsomassa galleriassa taidenäyttelyn. Siellä oli esillä biologiaan liittyviä valokuvia: lähikuvia kukista, katkaravuista, kaloista, valaan luista ja jääkarhun karvasta. Kovin montaa niistä valokuvista en olisi seinälleni ottanut, mutta kyllähän toisaalta katkarapu voisi näyttää aika veikeältä seinällä. Eilen olin Huippuvuorten ilma-alusmuseon avajaisissa. Esillä oli materiaalia yrityksistä lentää pohjoisnavalle. Useimmat yrityksistä päättyivät ikävästi, vaikka kunniaa ja kuuluisuutta ne yleensä yrittäjille toivat.

Thaimaalaisen Loy Krathong-juhlan koristelu oli upea, ja vei ajatukset hetkeksi pois arktisesta maisemasta

Uuden ilmailumuseon avajaiset kokosivat paljon kylän väkeä paikalle

Laiton tänään ensimmäistä kertaa tänä talvena sukset jalkaan. Hiihtokaverina olivat Henkka ja 4 koiraa. Idyllini rauhallisesta kaamoshiihtoretkestä romuttui jo hyvin pian, kun homma ei oikein lähtenyt sujumaan. Voin vain ihmetellä, miten suoria koirat ovat toiminnassaan, tunteissaan ja suhteissaan. Tuoreet vanhemmat Credo ja Cimcia hiihtivät minun kanssani. Isä ei tosin ollut kovin lojaali "tyttöystävälleen" vaan pyrki koko ajan toisen edellä menevän tytön perään, jolla on juoksuaika. Jo suksien laitto vaati kymmenen minuuttia ja minun jatkuvaa huutoa, kun tuo tyttö kiinnosti niin kovasti. Sitten kun vihdoin päästiin vauhtiin, Credo juoksi ihastuksensa luo, eikä suostunut juoksemaan metriäkään edellä. Credo oli täysin kuuro ja hänen päässään ei liikkunut mitään muuta kuin tuo tyttökoira. Vielä suorempaa suhdetoimintaa esitteli minulle viikko sitten Sroka. Hän oli rakastunut naapurihäkin tyttöön. Ensin hän hellästi lähestyi tätä, mutta sitten jo hän toimeliaasti päätti puraista tyttöä pyllyn karvatupsusta. Tyttö suuttui kunnolla ja kääntyi pois. Sroka katsoi minua ihmettelevästi. Hän mietti selvästi, että naisia on vaikea ymmärtää. Saa nähdä minkälaisia naistenmiehiä pentukolmikosta isona tulee, jos he seuraavat isänsä mallia!

Hasardihiihtoa kaamoksessa...

Saa nähdä oppiiko hän isänsä tavoille. (Äiti ainakin taisi unohtaa neuvoa, että suu pyyhitään ruokailun jälkeen).

Pimeys on laskeutunut

Yleensä kaamoksen aikaan tahti hidastuu ja elämä rauhoittuu: on aikaa kyläilyyn, lukemiseen ja kynttilöiden tuijotteluun. Minun viikkoni on ollut tuosta idyllisestä mielikuvasta kaukana. Töitä on ollut enemmän kuin olen ehtinyt tekemään ja eteen on tullut monenmoisia teknisiä ongelmia. Usein toivon, että saisin töissä joitain kunnon oivalluksia ja tuoreita ideoita. Kateellisena (ja naureskellen) mietin sitä norjalaisen sinappitehtaan työntekijää, joka vastikaan keksi uuden liikeidean. Tähän asti yritys valmisti vuosikausia"makkarasinappia" ja "chilisinappia", mutta vasta äskettäin markkinoille tuli heidän uusi tuotteensa: sehän on tietenkin "sinappi". Kuinka oivaltavaa! Hih. Paketin kyljessä komeilee vieläpä "uutuus"-merkki. Vuosien jälkeen he oivalsivat, että voisivat tehdä tavallista sinappia, ilman turhia etuliitteitä. Tällaisia tuoreita ideoita työelämä tarvitsee! Hih.

Töistä olen sitten reilun viikon kiirehtinyt koiratarhalle huolehtimaan nelijalkaisista kavereistani. Pennut muutivat ulos viikko sitten ja ovat oppineet jo tunnistamaan minut "ruoka-automaattina". Ruokahalut pienokaisilla ovat totta tosiaan kohdallaan. Kirkasvalolamppu ja pentujen söpöt naamat ovat piristäneet ja antaneet puhtia kaamoksen alkuun. Kaamos on lähtenyt taas hieman haukotellen käyntiin, mutta toisaalta on tosi kotoisa olo. Muualla ollessani tuntuu, että jouluhössötys tulee aina aivan liian aikaisin, mutta täällä minulla on mukava jouluolo kolme kuukautta vuodesta johtuen pimeydestä, kynttilöistä ja lumesta. Ei hassumpaa. Ehkäpä tämä kiirekin on vain kuulunut siihen joulutunnelmaan...

Sunnuntaipäivän valoisin hetki sinisissä tunnelmissa