19. heinäkuuta 2009

Voihan turisti!

Kaikki eivät halua Karibialle risteilemään. Tämä valtava paatti toi turisteja Longyearbyeniin

Alkuviikko sujui töissä vielä aivot lomatunnelmissa, mutta loppuviikolla pääsin jo taas töissä vauhtiin. Ensimmäinen väitöskirjaan tuleva artikkelini on tullut arvioijilta takaisin, ja teen siihen nyt arvioijien ehdottamia ja vaatimia muutoksia. Toivon, että artikkeli julkaistaisiin pian.

Viikonloppu koitti yllättävän nopeasti. Lauantaiaamun aloitin rauhallisesti teekupposen äärellä. Suunnittelin käyväni rauhassa aamupäivällä ostoksilla. Väärin kuviteltu! Olisi pitänyt tajuta, että kylän keskustaan ei kannata lähteä, kun näin turisteja harhailevan talon edustalla jo aamuteeni aikaan. Poukkoilevat turistit näpsivät kuvia kaikesta mahdollisesta; taloista, ovista, naapurin suksikokoelmasta... Asuinalueella hiiviskelevät turistit eivät valitettavasti ole harvinainen näky, vaan niitä esiintyy monta kertaa viikossa näin kesäisin. Tällä kertaa turisteja oli kuitenkin tavallista enemmän. Karu totuus paljastui kokonaisuudessaan, kun pääsin keskustaan. Kaikkialla tungeksi turisteja, jotka shoppailivat minkä ehtivät. Tuskin mahdoin kauppoihin sisään. Syynä tungokseen oli risteilyalus, joka oli tuonut 2300 ihmistä ihmettelmään Longyearbyeniä; mitoiltaan se oli kuulemma suurin koskaan Longyearbyenin satamassa käynyt laiva. Kipaisin äkkiä keskustasta kotiin ja kun myöhemmin iltapäivällä kuulin laivan lähtötörähtelyt, huokaisin helpotuksesta. En siis suuremmin pidä risteilyturisteista, joita on aivan liikaa täällä kesäisin. Toisaalta minun pitäisi olla heille kiitollinen, koska he tuovat kylään hirvittävästi rahaa ja pitävät siten monet palvelut ja liikeet pystyssä, jotka eivät selviäsi vain paikallisväestön rahapussien varassa. Huh, 2000 turistia kerralla 2000 ihmisen kylässä tuntuu kuitenkin liian isolta määrältä.

Turisteja on paljon tällä hetkellä myös leirintäalueella, mutta he eivät onneksi tungeksi liiaksi kaupoissa

Ei kommentteja: