Äijämäisyyttäni kuvaa se, että keskustelen nykyään sujuvasti moottorikelkkojen teknisistä ominaisuuksista ja nautin mukisematta mökkeilyn iloista alkeellisissa oloissa, jopa jäätävässä ulkohuussissa. Testosteroiinitasoni on kuitenkin pysynyt maltillisempana kuin monilla kavereillani täällä. Esimerkkinä todettakoon, että täällä on tosi yleistä, että naiset metsästävät ja minultakin kysytään yhtenään, miksi en käynyt porometsällä. Kaiken huipuksi yksi naispuolinen kaverini hehkutti facebookissa uutta hankintaansa, nimittäin revolveria. Hän oli saanut sen vuoden ampumisharrastuksen jälkeen jääkarhujen varalle, ja oli selvästikin iloinen asiasta.
Taas ne alkavat... nimittäin kenttätyöt. Aloitamme huomenna opiskelijoiden kanssa 8 päivän mittausjakson. Kenttätöiden aikana minulla on kovin miehinen olo, koska se on aika fyysista ja teknistä hommaa. Mittalaitteet ja varusteet painavat aivan liikaa, ja iso osa työtä on kanniskella painavia asioita ympäriinsä. Koskaan en ole tarpeeksi vahva, ja usein taistelen hammasta purren taakkojen kanssa toivoen, että hauikseni ympärysmitta oli ainakin kaksikymmentä senttiä isompi. Mitään ei kenttätöissä saa anteeksi sillä perusteella, että on nainen. Meillä kaikki ovat ihmisten hommia, ei erikseen naisten tai miesten. Iso osa kenttätöitä on myös tekninen näperrys mittalaitteiden, elektroniikan ja työkalujen kanssa. Tämä tyttö on sentään oppinut miten päin se ruuvi oikein pyörii!
Tässä syksyisiä tundravärejä, joita saan tuijotella ahkerasti tulevien päivien miehisten kenttätöiden aikana:
Violettia, ...
...keltaista...
... ja punaista.
