Pitkä polku johtaa vuorenhuipulleYli kolme neljäsosaa väitöskirjaprojetistani on vilahtanut ohi. Kun pohdin, huomaan, että väitöskirjantekeminen on verrattavissa vuorelle kiipeämiseen. Ja kyseessä ei ole muuten pieni vuori. Olen nyt käynyt läpi kaikki urheiluseuran kesähaasteen kymmenestä huipusta ja muutaman niistä pariinkin kertaan. Väitöskirjan teko on kuin korkeimman niistä, Nordenskiöldtoppenin, valloitus. Ennen vuorelle lähtöä epäröin ja mietin, että varmasti väsähdän ennen huippua. Huippu näyttää kaukaiselta ja saavuttamattomalta. Sitten alkaa kipuaminen, joka jo alussa hengästyttää. Askel askeleelta matka käy ylöspäin, vaikka sitä ei huomaakaan. Kun pahasti hengästyttää, on pidettävä tauko. Välillä tulee tasanne vastaan ja matka etenee joutuisasti, välillä taas tulee raskas ylämäki, joka pitää nousta sisulla. Kun vain sisukkaasti on laittanut vaelluskenkää toisen eteen tulee vihdoin huippu ja onnistumisen tunne. "Eihän tämä ollutkaan paha". Lähivuoret on siis valloitettu, mutta väitöskirjahuipulle on vielä matkaa. Elän toivossa, että kompuroinnista ja läähättämisestä huolimatta selviän joskus väitöskirjavuoren huipulle ja totean samat sanat: "Eihän tämä ollutkaan paha".
Lähivuoret ovat muuten useaan otteeseen saaneet valkoisen lumikuorrutteen huipulleen. Tundra on ruskan väreissä ja ilma on ihanan raikasta. Aaah, taitaa olla syksy. Ja taitaa muuten olla viimeinen syksy Huippuvuorilla.
Lumikuorrute ja ruskanvärit
2 kommenttia:
Siis nämä sun kuvat on aivan ihania!! Voisit julkaista jonkun valokuvakirjan huippuvuorista. :) Kunpa pääsisi itse käymään siellä joskus, ihan hirveä matkakuume iskee näitä katsellessani.
Eräs ystäväni opiskelee biologiaa ja on kuulemma viettänyt kesällä aikaa Huippuvuorilla opintojen parissa. Ties vaikka olisitte törmänneet :)
Onnea väikkärin loppurutistukseen!
Kiitos! Siitä vain matkalaukkua pakkaamaan. Kuvat eivät edes pysty täysin kertomaan Huippuvuorten hämmästyttävää kauneutta.
Lähetä kommentti