"Rapatessa roiskuu" ja niin näköjään patikoidessakin!Näin kesällä vaelluskengät ovat olleet ahkerassa käytössä. Mitään isoja ja hurjia retkiä en ole sentään tehnyt, mutta olen kolunnut lähimaastoja ja kivunnut lähivuoria ylös. Taidanpa ottaa vastaan tänä vuonna urheiluseuran "10 huippua" haasteen. Kaksi vuotta sitten sain nuo kaikki huiput valloitettua ja nyt on jo seitsemän kymmenestä huiputettuna. Parasta antia retkillä ovat tietenkin maisemat, mutta kyllä reissujen hauskuuksia on muitakin. Patikoidessa näkee eläimiä ja mielenkiintoisia kasveja, joita sitten kuvaan mitä mielenkiintoisimmissa asennoissa maastossa. Tämän seurauksena kotiintullessa vaatteet ovat usein siinä kunnossa, että voisivat päästä pesuainemainokseen... niin, ja nimenomaan siihen "ennen pesua" osioon. Reissuilla näkee myös palan Huippuvuorten historiaa kulttuurimuistojen muodossa. Minun ymmärrykseni ei kuitenkaan riitä kaikelle romulle mitä kulttuurimuiston nimissä säilytetään. Mitään yli 50 vuotta vanhaa ei saa poistaa maastosta, olipa se sitten ruosteinen vaijerinpätkä tai mikä tahansa, sillä ne luokitellaan kulttuurimuistoiksi. Viimeisimmässä paikallislehdessä oli juttu, että joku turisti oli valittanut roskaisuudesta maastossa, mutta kunnan edustaja oli todennut, että kyseiset roskat olivat varmaan kulttuurimuistoja. Vanha roskaamiskulttuuri ei aina ole siis kovin kaunista katseltavaa, vaikka sitä muistojen muodossa sisukkaasti varjellaan. Vaellusretkien plussapuolia ovat ehdottomasti myös niiden tarjoama hyvä hikiliikunta ja mainiot evästauot. Mieli lepää, kun hörppii teetä kuksasta ja jyrsii voileipää vuorenhuipulla, melkein maailman katolla.
T-paidassa kohti huippua
Huippumaisemia
Evästauon autuus
Kulttuurimuistoja matkan varrella: ilmava huussi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti