Kohta moottorikelkkojen pärinä hiljenee kuukausiksi, koska Huippuvuorille on tullut kevät. Lumi sulaa kovaa vauhtia, päivä päivältä vuoret saavat enemmän ruskeita laikkuja (= ja muuttuvat rumemmiksi). Kadut ovat osin sulia, osin loskaisia, mutta olenhan minä Helsingissä asuessani tottunut loskaan. Taisi olla tämän kauden viimeinen hiihtoreissu lauantaina, kun hiihdettiin vuonon rantaa viisi tuntia auringon paistaessa ja meren kimaltaessa. Hiihtoreissulla näkyi paljon poroja, jotka kaikki tuijottivat meitä kummastellen . Kevään tulosta kertoo myös se, että perjantaina pidettiin meren rannalla grillijuhlat ja innokkaimmat kävivät meressä uimassa. Minulta uimareissu jäi väliin, ilman saunaa en kylmään veteen suostu!

Viikonloppuna oli tarjolla iso annos Suomi-viihdettä, eli euroviisut ja jääkiekon MM-loppuottelu. Molempia varten järjestettiin kansainvälinen kisakatsomo. Jääkiekkomenestys ei saanut katsomoa villiintymään, mutta euroviisut saivat tunnelman kohoamaan.
Päivän kohokohta oli tänään, kun soitin satamaan ja kuulin, että minun rahtitavarani ovat saapuneet laivalla. Koska en ole vielä niitä nähnyt, en voi tietää onko kaikki paketit tulleet, ja vieläpä ehjinä. Silti olen iloinen, että jotain on tullut perille, koska lähettäessäni pidin todennäköisempänä, että paketit päätyvät Timbuktuun kuin Longyearbyeniin.
3 kommenttia:
Hienoa kuulla, että tavarat ovat saapuneet turvallisesti (?) perille! Täällä alkaa kohta olla kesä. Toin tänään aamulla kukkivan tuomenoksan työhuoneeseen (jonka sain muuten taas kokonaan omaan käyttöön kun työkaveri muutti toiseen huoneeseen) ja nyt se levittelee täällä aromiansa. Tuli vähän kaiho olo, kun luin sun bonfire-partysta... muistin kuinka ihanan virkistävää se Adventfjordenin vesi oli silloin pari vuotta sitten. :)
Hei, tänään on 17. mai! Siellä on varmaan juhlitaan.. Kai muistit grillijuhlissa käydä taas vajan takana ottamassa kuvia :) Ensi vuonna sun pitää kyllä mennä uimaan ja sitten suoraan UNISin saunaan!
ainiin... ne majantakana-kuvat :D hih!! Mutta nythän siellä ei ole ketään, kenestä sä ottaisit niitä kuvia, ellei sitten Henkka... Mä lähetin eilen sen paketin sulle ja siellä piti olla yllätykseksi yks suklaapatukka (kun se oli suurin mikä siihen mahtu ilman että olis koko kuori hajonnu), mutta sitten postitäti pilas kaiken ja sanoi että pitää tehdä tullikirjaus joten siihen piti kirjoittaa, että se sisältää suklaata. Typerä posti ja tullijutut!!
Lähetä kommentti