Risteilypäiväkirja

Sunnunntai 20. huhtikuuta
Lähdimme liikkeelle puolen päivän maissa, kun vihdoin kaikki tarvittavat instrumentit ja tavarat saatiin lastattua laivaan. R/V Lance suuntasi keulansa ensiksi kohti Billefjordenia. Siellä aloitettiin CTD-mittaukset (meren suolaisuus- ja lämpötilaprofiileja). Ensimmäistä kertaa olen risteilyllä opettajan roolissa, mikä tuntuu vähän oudolta. Opiskelijana osallistuin kaikenlaisten mittausten tekoon risteilyllä, tällä kertaa olen mukana vain meteorologisissa mittauksissa. Iltapäivällä saapui helikopteri Longyearbyenistä tekemään pelastusharjoituksen laivalla. Valitettavasti päädyin vain katsomaan harjoitusta, enkä ollut niiden kolmen onnekkaan joukossa, jotka nostettiin pelastuspuvuissa laivasta helikopteriin.

Maanantai 21. huhtikuuta
Seilasimme kohti Isfjorden-vuonon suuta ja sieltä avomerelle. Sää muuttui päivän aikana tuuliseksi ja opiskelijaparat tekivä naama vihreinä CTD-mittauksia. Itse vältyin pahoinvoinnilta, mutta minulla oli tylsää; laivan keinuessa kovassa aallokossa kun ei voi tehdä juuri mitään, ainakaan töitä tietokoneella tai lukea.

Tiistai 22. huhtikuuta
Saavuimme Van Mijenfjordeniin ja aloimme pystyttää leiriä vuonon jäälle. Pystytimme opiskelijoiden kanssa kolme säämastoa ja muita mittalaitteita. Veimme yhden säämastoista vuonon toiselle reunalle, muutaman kilometrin päähän moottirikelkoilla. Istuin matkan moottorikelkan reen päällä pitäen samalla huolta instrumenteista. Matka merijäällä on pomppuinen. Päivän aikana jääkarhuvahti bongasi yhden jääkarhun jäällä ja kaikki hälytettiin hetkeksi takaisin laivaan. Karhu kuitenkin kiersi laivan kaukaa, eikä siitä ollut meille harmia.

R/V Lance Van Mijenfjordenissa

Keskiviikko 23. huhtikuuta
Aamulla oli pilvisen harmaata, mutta päivän aikana sää parani ja mahdollisti sääpallon lennättämisen. Oloni oli kuin pikkutytöllä, kun pitelin valtavaa heliumilla täytettyä palloa kädessäni. Lapsuuden vappupallot kalpenevat sen rinnalla. Totuus kai on, että aikuisena saa aina isommat lelut! Karhuäiti käveli tänään kahden jo kookkaan lapsensa kanssa jäällä, mutta tämäkin porukka tyytyi kiertämään laivan kaukaa.

Torstai 24 huhtikuuta
Innostuin ottamaan selvää, onko jäätymispisteessä olevan meriveden pintalämpötila (eli sen lähettämä lämpösäteily) tismalleen sama kuin vesimassan lämpötila. Asian tutkimiseksi piti tehdä iso reikä jäähän ja laittaa sen päälle säteilymittari. Reiän tekeminen metrin paksuiseen jäähän ei ollut kovin helppo tehtävä. Minä ja opiskelijat ahersimme hikisen illan jääsahojen ja –hakkujen kanssa. Lopputuloksena oli yli kolme metriä halkaisijaltaan oleva reikä. Illalla lähes kaikki opiskelijat kävivät iltauinnilla, mutta heille ei rakentamamme allas kelvannut. Sen sijaan he pulahtivat köysivarmistuksessa laivan takaosan railoon ja juoksivat sitten lämmittelemään laivan kannella olevaan lämpimään altaaseen.

Lintu liidossa

Perjantai 25 huhtikuuta
Päivän aikana keräsimme instrumentit ja tarvikket takaisin laivaan, koska suunnitelmana oli jatkaa matkaa kohti etelää saman päivän iltana. Lähdin kahden opiskelijan ja yhden opettajan kanssa kelkoilla hakemaan vuonon toisella puolella ollutta säämastoa. Kun saavuimme mastolle, masto näytti kummasti vääntyneeltä. Aluksi en ymmärtänyt syytä maston kummalliseen muotoon. Sitten näin maston datankeräyslaitteen sisältäneen muovilaatikon palasina jäällä, ja tajusin, että kyseessä ei voi olla muun kuin jääkarhun puuhat. Aloimme tutkimaan tuhoja kunnes nostin katseeni maasta ja näin vaaleankeltaisen olennon nousevan pystyyn, noin 200 metrin päässä mastolta. Huusin muille: Jääkarhu, tuolla! Ensimmäisten sekuntien aikana olin säikähtänyt ja vähän hädissäni, mutta sitten totesin itselleni kainuulaiseen tapaan, että: ”ei mittään hättää”. Karhu pysyi paikallaan, mutta me päätimme poistua paikalta pikaisesti ja palasimme laivaan. Päätimme odottaa muutaman tunnin ja mennä sitten hakemaan mittalaitteet pois. Uudella reissulla meillä olimme paremmin valmistautuneet mahdolliseen kohtaamiseen karhun kanssa. Tottakai, kun saavuimme maston lähistölle, näimme kiikareilla, että karhu makoili suunnilleen samassa paikassa. Meidän saapuminen paikalle sai nallen hetkeksi nousemaan jaloilleen, mutta pian nalle palasi leppoisaan makuuasentoon. Päätimme ottaa säämaston talteen karhun tarkkaillessa ja samalla torkkuessa. Täytyy tunnustaa, että harvoin olen ollut säämaston parissa työskennellessäni yhtä stressaantunut. Saimme maston nopeasti rekeen. Karhu oli ystävällisesti jättänyt myös vähän karvaansa lämpötilamittariin ja maistanut kosteusmittaria. Parasta oli kuitenkin vaahtomuovi, joka oli hävinnyt laatikosta lähes kokonaan. Palasimme turvallisesti laivalle vääntyneen maston kanssa. Enpä ole ennen ollut karhun kanssa vastatusten, aiemmin olen päässyt tutustumaan karhuihin turvallisesti laivasta. Olipa kokemus!

Opiskelija tarkastamassa karhun muokkaamaa säämastoa

Lauantai 26 huhtikuuta
Päivä oli kokonaan matkustuspäivä. Seilasimme ensin etelään ja sitten itään kohti Hopen-saarta ja Storfjordenia. Ympärillä oli koko ajan paljon pieniä jäälauttoja. Etsimme isoa jäälauttaa, jolle voisimme pystyttää leirin mittauksia varten. Kaikki ovat keskittyneet lähinnä datan käsittelyyn ja raporttien kirjoittamiseen. Piristykseksi kävin illalla laivan kuntosalilla. Tipahdin pois juoksumatolta, kun laiva keinahti. Soutulaite oli erityisen kiva, koska jotenkin pääsin todelliseen soutamisen tunnelmaan laivan keinuessa keskellä avointa Barentsinmerta!

Sunnuntai 27 huhtikuuta
Matka jatkui kohti Hopenia. Ympärillä oli paljon pieniä jäälauttoja, mutta yhtään isoa ja ja paksua jäälauttaa, jolle olisimme voineet asettua ei löytynyt. Ohitselipuvilla jäälautoilla näkyi usein tassujen jälkiä. Päivän aikana näin kolme jäällä tassuttelevaa karhua. Nyt karhusaldo on tämän reissun aikana yhteensä 8.

Karhu ohikulkumatkalla laivan ohitse

Maanantai 28 huhtikuuta
Puolen päivän aikoihin kiinnitimme laivan jäälauttaan ja aloimme asentaa mittalaitteita jäälle. Yleensä jäälautoilla on tapana särkyä helposti, joten olimme varovaisia, emmekä laittaneet kaikkia mittalaitteita jäälle. Illalla huomasimme, että viereisellä jäälautalla tallusteli jääkarhu. Karhu nuuski ilmaa kiinnostuneena ja olisi selvästi halunnut tulla meitä lähemmäksi tutkimaan. Se kurkotteli jäälauttojen välissä olevaa vettä, mutta ajatteli selvästi, että se oli liian kylmää ja märkää. Kauan karhu empi pitäisikö uida vai ei, mutta päätyi sitten poistumaan paikalta kuivin jaloin.

Tiistai 29. huhtikuuta
Jäälauttamme ajelehtii kovaa vauhtia kohti länteä. Laivan navigointilaitteista on nähtävissä, että olemme jo tehneet kaksi kokonaista piruettia laivalla. Laiva itsessään toimii tavallaan purjeena lautalle, joten siksi vauhtimme on erityisen huima. Muutaman tunnin aikana ajelehdimme lähes 5 kilometriä. Iltapäivällä huomasimme, että meressä on jäävuori, joka tuntui olevan koko ajan lähempänä. Hetken olimme törmäyskurssilla sen kanssa, ja kapteeni huolestui. Pakkasimme tavarat pikaisesti laivaan ja lähdimme suuntaamaan kotia kohti. Kotimatka tulee olemaan pitkä, koska hidasteena on runsas merijää.

Keskiviikko 30. huhtikuuta
Nukuin yön levotomasti, koska merijää paukahteli laivaan yrittäessämme puskea sen läpi. Unisena jo mietin monta kertaa, että milloin jää tekee reiän laivan keulaan. Päivällä saavutimme jään reunan ja seilasimme illan avomerellä. Jälleen kerran keinui sen verran, että mikään keskittymistä vaativa tekeminen ei onnistunut. Tajusin, että tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun muutin Huippuvuorille. Aika rientää nopeasti.

Torstai 1. toukokuuta
Odotan jo kotiinpääsyä. Sen jälkeen kun lopetimme mittaukset jäällä, olen lähinnä odotellut risteilyn loppua. Moneen päivään ei ole ollut enää varsinaisia kenttätöitä tehtävänä vaan olen tehnyt rutiinihommia, joita olisi helpompi tehdä toimistossa. Tänään on vappupäivä. Norjalaiset eivät juhli vappua, joten simat ja munkit jäivät saamatta, muuten laivan ruoka on ollut koko reissun aikana oikein mainio. Taitaa olla ankea plauu arkeen tiedossa, koska luulen, että sitten en enää saa joka päivä jälkiruokia ja kello kolmen kakkuja.

Perjantai 2. toukokuuta
Viimeinen päivä! Pitkän suostuttelun jälkeen risteilynjohtaja suostui viemään meidät tutustumaan Hornsundiin, vuonoon, joka sijaitseen Huippuvuorten eteläosassa. Se osoittautui todella hienoksi paikaksi. Terävähuippuiset vuoret olivat hyvin epätyypillisiä Huippuvuorten maisemassa. Vuonossa oli myös paljon lintuja, jotka ovat talven jälkeen palanneet. Näin myös kaksi mursua.

Lauantai 3. toukokuuta
Saavuimme aamulla satamaan. Ihana olla taas kotona parin viikon jälkeen.

Ilta-aurinko