24. maaliskuuta 2009
Lennä sääpallo, lennä!
Aloitin eilen kahden viikon kenttätyöurakoinnin tyylikkäästi 14 tunnin työpäivällä. Asensimme muutamia mittalaitteita paikoilleen, jotka toivottavasti itsekseen mittaavat parin viikon ajan. Tästä eteenpäin yritämme päivittäin tehdä sääpallomittauksia. Alku ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen, vaan pakkanen hyydytti laitteet eilen testilennolla. Tänä aamuna pakkaslukemat olivat vieläkin hurjemmat, -29 astetta, joten toivoa lennätyksestä ei ollut. Saimme lentokentältä luvan lennättää palloa vain lentokentän aukioloaikojen ulkopuolella, mikä tietää minulle ilta/yötöitä lähiaikoina. Pidän peukkuja pystyssä, että huomenna lämpömittari näyttäisi vähän suopeampia lukemia.... ja että tekniikka muutenkin toimisi.
Viime viikolla saimme Suomesta vieraita, jotka lähtivät maanantaina. Mukana tuli mukava paketti ruisleipää, juustoleipää, lenkkimakkaraa ja mämmiä! Viikonloppuna teimme pieniä retkiä, ja sää oli täydellinen. Lauantaina vietettiin myös synttäreitä ja minä sitten vahingossa tiputin täytekakun lattialle. Olen monesti nähnyt televisiossa, kun kakkuja heitellään, mutta enpä ole ennen itse kokeillut. Onneksi synttärisankari ei suuttunut ja kakkukin saatiin pelastettua, lautasta tosin ei. Sunnuntaina kävin tervehtimässä koirakavereitani tarhalla ja kävimme Credon kanssa hiihtämässä monta tuntia laaksossa. Kollegat Bergenistä olivat pystyttämässä säämastoa samassa laaksossa ja kun tulin hiihtoretkelläni paikalle, jouduin pystytyspuuhiin. Credo sai odottaa minua tovin narun päässä hieman pettyneenä, kun ei saanut merkata komeaa säämastoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Ihanan näköistä siellä, vaikka taitaakin olla vähän vilakka. Tsemppiä palloilluun!
Lähetä kommentti