26. heinäkuuta 2009

Kuksan kaste

Kuksa sai kasteensa sunnuntairetkellä

Heinäkuun helteitä ei ole täälläpäin näkynyt. Muutama päivä sitten olivat vuoret saaneet jopa uutta lunta päälleen; se sentään suli nopeasti pois. Tuuli on ollut kolea monena päivänä, ja olen antanut itselleni hyvällä omatunnolla luvan viettää iltoja kotona sisätiloissa. Olen viimeaikoina näperrellyt ja puuhastellut monenlaista. Sain vihdoin valmiiksi kuksan, jota olen laiskasti vuoden ajan viilannut ja hionut. Kuksa pääsi tänään kastereissulle, kun kävimme pyörä/kävelyretkellä lähimaastossa. Hyvä oli kuksasta hörpätä teetä, samalla kun kivellä istuen tuijotteli tundraa ja virtaavaa jokea. Toinen projekti, jonka sain valmiiksi, on lapaset. Ne ovat niin lämpimät, että niillä pärjää pitkälle syksyyn. Olen kuitenkin jo varautunut talven pakkasiin ja hankin hylkeen nahkan. Seuraava projektini on siis tehdä itselleni hylkeennahkarukkaset. Saa nähdä tuleeko kelvolliset rukkaset vai jotain aivan muuta... Luulen, että energia kaikkeen puuhasteluun tulee keskiyön auringosta. Nyt mennään jo heinäkuun loppupuolella, joten loputon ilo keskiyön aurinko ei valitettavasti ole. Pitkä täysin valoisa kausi on mielestäni yksi Huippuvuorten parhaita puolia. Jotta voisin nauttia valosta mahdollisimman paljon, pitäisi minun ehkä harkita asuvani Huippuvuorilla kesät ja Etelämantereella talvet. Tai ehkä ei kuitenkaan...

Uudet lapaset tundralla

2 kommenttia:

emmi kirjoitti...

Ihanat noi siun lapaset:)

Tiina kirjoitti...

Kiitos Emmi! Ensin tuosta toisesta tuli ihan hasardilapanen, koska se oli 1.5-kertaisesti sen ensimmäisen lapasen kokoinen. Jotenkin vaan mun neuleote löystyi! Muutaman illan sitten paikkailin ja pienentelin, ja nyt se ei enää edes tipu kädestä! :)