Syksy vai talvi?

Syksy vaihtumassa talveksi

Talvi epäröi vielä tuloaan. Vuoron perään on satanut vettä, räntää sekä lunta, ja sen jälkeen sitten paistanut aurinko ja sulattanut lumet. Kurkistus aamulla ikkunasta ulos on ollut useana aamuna yllätys. Parina päivänä on myös tuullut tosi kovaa. Kun sisällä kuuntelee tuulen äänekästä ulinaa, tulee melkein kummitusmainen olo. Onneksi suurin piirtein tuulenpitävät seinät pitävät pahimmat puhurit ulkopuolella.

Tämän viikon iloinen uutinen oli se, että sain vahvistuksen, että ensimmäinen väitöskirjaani tuleva artikkeli julkaistaan. Artikkelin otsikko on: "Momentum and sensible heat flux over an ice-free Arctic fjord". Helpotuksen tunne oli suuri, kun vihdoin sain artikkelin silmistäni ja voin keskittyä uusiin tutkimuksiin. Opettaminen on tosin viime aikoina vienyt paljon aikaa tutkimustyöltä, ja taas huomenaamuna löydän itseni luennoimasta energiatasapainosta hydrologian kurssin opiskelijoille. Huh huh.

Ehkä kaamoksen laskeutuessa saan yliopistolla (kuvassa oikealla) toisenkin artikkelin valmiiksi...

Pienessä kylässä taas tapahtuu suuren maailman malliin. Tänä viikonloppuna vietettiin Oktoberfestia ensimmäistä kertaa Longyearbyenissä. Hotellin parkkipaikalle oli pystytetty teltta tilaisuutta varten. Itse kävin paikalla perjantai-iltana. Nahkahousuinen norjalaisbändi viihdytti yleisöä saksalaisilla ja norjalaisilla lauluilla, joista osa oli yhteislauluja. Huvittavaa oli se, että bändin repertuaariin kuului laskelmieni mukaan vain kuusi eri laulua, joten niitä sitten kuultiinkin illan mittaan useaan otteeseen. Vieläkin osa niistä soi valitettavasti päässä! Melkein olisin hetken uskonut olevani jossain matalampien leveysasteiden olutfestivaaleilla, mutta muistutuksen Longyearbyenin erityisestä luonteesta toi sähkökatkos. Teltta oli vartin pimeänä ja samalla myös lämmitys lakkasi toimimasta. Pimeys ja kylmyys eivät tunnelmaa latistaneet, vaan olivat vain hyvää harjoittelua tulevaa talvea varten.

Oktoberfest-teltta

Pieni kylä tyhjensi ison kasan erikoisia olutpulloja Oktoberfestillä

Pala palalta

Arki on arkista Longyearbyenin kylässäkin

Arkielämä on arkista kaikkialla. Vaikka Huippuvuoret voivat matalammilta leveysasteilta katsottuna vaikuttaa eksoottiselta paikalta, ei eksottisuus juuri arkielämässä tunnu. Samalla lailla kuin muuallakin, Huippuvuorilla pestään pyykkiä, käydään kaupassa, viedään roskat ja tehdään ruokaa. Ja nekin Huippuvuorten arkeen kuuluvat asiat, kuten vaikka kiväärin mukanapito, jotka ulkopuoliselle voivat olla eksoottisia, ovat tulleet rutiininomaisiksi, eivätkä enää tunnu mitenkään erikoisilta. Tuntuu, että vain Huippuvuorten eristäytynyt sijainti tekee arkielämästä vähän tavallisesta poikkeavaa. Käytännössä se näkyy niin, että aina ei saa mitä haluaa. Jos haluaa syödä porkkanoita ja kaupassa ei juuri silloin satu olemaan porkkanoita, ei voi muuta kuin voivotella kohtaloaan. Toista ruokakauppaa ei täällä ole, ja lähimpään ruokakauppaan on yli 1000 kilometrin soutu/uintimatka. Sen seurauksena minusta on tullut "suunnitteleva ja luova hamsteri". Ruoka ja pesänrakennustarpeet on hankittava sieltä täältä pienissä erissä ja kekseliäisyyttä on käytettävä paikkaillakseen puutteita. Joka kerta Suomeen mennessäni minulla on lista mukana asioista, joita pitää/haluan raahata mukanani Huippuvuorille. Käyn myös usein täällä kirpputorilla katsastamassa, löytyykö jotain tarpeellista ja ilolla hamstraan poismuuttajien tavaroita.

Tässä pari konkreettista esimerkkiä hamstrauksesta. Ruokalistalla on tänä viikonloppuna ollut mm. suppilovahveroita, Atrian uunilenkkiä ja kinuskikastiketta (Ei tosin yhdessä!), joita mitään ei saa ostettua täältä kaupasta. Olen hamstrannut ne Suomen reissuillani, että saamme arkiruokaan piristystä. Saimme viikonloppuna myös seinälle vihdoin valokuvataulut. Kuvat olivat valmiina jo kesällä, mutta tajusin, että Huippuvuorilta ei saa kunnon kehyksiä. Niinpä elokuisen Suomen reissun tuliaisena tulivat valokuvakehykset. Kun kaikki palaset olivat koossa, pääsivät taulut vihdoin seinälle. Viherkasvitkin olen suurin piirtein kaikki kasvattanut siemenistä asti ja enää täällä ei edes ole kukkakauppaa. Muualla voisin vain marssia kauppaan ja ostaa samantien komeita viherkasveja, mutta täällä homma on tehtävä alusta asti itse. Uskon, että moni Suomessa asuva ei arkielämässään suunnitele kuukausia etukäteen, että ostaisi lenkkimakkaraa, valokuvakehyksiä ja kukkien siemeniä, vaan marssisi suoraan kauppaan. Minulla ei sitä mahdollisuutta aina ole, joten täytyy jatkaa tarvelistan tekemistä ensi reissua varten. En pidä asioiden hankalaa saatavuutta kuitenkaan kovin negatiivisenä asiana, vaikka silloin tällöin se ärsyttääkin. Eristäytyneisyys pakottaa suunnittelemaan ja ennen kaikkea opettaa arvostamaan asioita, jotka liian helposti saatavilla ollessaan voisivat olla itsestäänselvyyksiä. Nauttikaa siis tekin lenkkimakkaroistanne!

Ruokapöydässämme tarjoillaan silloin tällöin Suomesta hamstrattua ruokaa...

...ja kodin sisustus on pala palalta täydentynyt Suomen tuliaisten myötä.

Tien päällä

Viimeisen viikon aikana olen ajanut ainakin 500 km autolla. Se on sinänsä mainio saavutus ottaen huomioon, että tieverkostoa Longyearbyenissä on edelleen yhteensä noin 40 km. Meneillään on meteorologian kenttäkurssi opiskelijoiden kanssa, ja olemme ahkerasti tehneet mittauksia autolla ajaessamme. Yleensä kurssilla olemme lennättäneet sääpalloa, mutta koska se monien rajoitusten takia on vaikeaa, päätimme kokeilla jotain muuta. Keksin, että voisimme laittaa palloluotauksissa käytetyt mittalaitteet autoon, ja kokeilla tehdä vertikaalisten mittausten sijaan horisontaalisia mittauksia. En ole ainakaan kuullut, että joku olisi yrittänyt sitä ennen. Monta yksityiskohtaa oli ratkaistava ennen kuin pääsimme käytännössä kokeilemaan mittauksia: akun virta oli muutettava vaihtovirraksi, itse mittalaite piti saada pysymään katolla styroksin, nippusiteiden, narun ja tietysti ilmastointiteipin avulla... Palaset loksahtivat onneksi kohdalleen ja mittaukset ovat onnistuneet. Olemme onnistuneesti kartoittaneet paikallisia eroja sääoloissa. Kohta saamme varmasti tieteellisen vastauksen myös sille, onko opiskelijoiden kylässä aina kylmempää ja tuulisempaa kuin muualla, niin kuin he itse väittävät! Turha väittää, ettenkö työssäni pääsisi käyttämään luovuutta ja keksimään uusia hassuja tempauksia.

Niin, muuta elämää minulla ei juuri viimeaikoina ole ollutkaan, koska kenttätyöt ovat työllistäneet puoli vuorokautta ja toisen puolen vuorokaudesta olen vain nukkunut tai unelmoinut nukkumisesta. Olen edelleen sitä mieltä, että opettaminen on rankkaa. Lisäksi jatkuva tarkkavaisuus ja vastuussaolo vaativat myös voimansa. Eiväthän opiskelijat mitään päiväkotilapsia ole, mutta kuitenkin olen vastuussa heidän turvallisuudestaan, pitäen huolen että jääkarhu ei heitä syö, he eivät saa sähköiskuja tai vaikkapa palellu tottumattomina arktiseen ilmastoon. Huomenna kenttätyöt loppuvat ja sitten minulla jää toivottavasti aikaa johonkin muuhunkin kuin töihin ja nukkumiseen.

Mittalaite kiinnitettiin katolle, ja sitten lähdettiin ajalemaan. Tuulimittaukset tehtiin tietenkin paikallaan olevasta autosta

Tuulimittaukset ovat joskus kirjaimellisesti "hiuskarvan varassa"

Tälläiset ovat maisemat yhdellä mittausasemallamme

Jäljelle jää vain näkkileipä

Yksi Huippuvuorilla elämisen kummallisuuksista on se, että ystäväpiiri ja ihmiset ympärillä vaihtuvat tiuhaan. Harva on tullut Huippuvuorille jäädäkseen vaan enemmänkin kokemaan toviksi, millaista arktinen elämä on. En voi valittaa asiasta, koska olenhan itsekin vain väliaikaisesti asumassa Huippuvuorilla, mutta oleskeluni täällä on silti paljon pidempi kuin monilla muilla. Jälleen kerran on tullut buumi, että monet lähtevät. Jälleen kerran huomaan sanovani ihmisille "hei hei" ja miettiväni, näkeeköhän heitä enää koskaan. Voisi kuvitella, että hyvästeleminen on rankkaa, mutta valitettavasti kaikkeen tottuu. Enää ystävienkään lähtö ei kirpaise niin paljon kuin aluksi siihen tottumattomana. Nykyään vain ajattelen, että näin se elämä vain menee. Tällä viikolla saadessani yhdeltä lähtijältä paketin ylijäänyttä näkkileipää, mietin, että olen saanut aika monta pakettia näkkileipää viimeisen parin vuoden sisällä. Lähtijät tyhjentävät kaappejaan ja antavat jämät niille jotka jäävät. Näkkileipä on siis melkein muuttunut minulle lähdön symboliksi. Iloinen puoli koko asiassa on se, että elämääni mahtuu nykyisin myös paljon iloisia jälleennäkemisiä. Melkein joka viikko käy joku vanha ystävä tai tuttava vuoden tai useamman takaa koputtamassa työhuoneeni ovella. Ne, jotka ovat Huippuvuorilla joskus olleet, tuppaavat tulemaan tänne takaisin, edes käymään.

Huippuvuorilla näkee silloin tällöin myös tunnettuja ja arvovaltaisia ihmisiä. Tämä on globaalisti kiinnostava paikka. Tänään kävin seuraamassa yliopistolla järjestettyä "paneelikeskustelua", jossa mukana oli mm. YK:n nykyinen pääsihteeri Ban Ki-Moon. Herra Ki-Moon oli tullut Huippuvuorille omien sanojensa mukaan katsomaan ilmaston muutosta ja totesi sen nähneensä eilen retkellään merijään reunavyöhykkeelle. Hieman tosin ihmettelen, miten hän kykeni näkemään ilmaston muutoksen parin päivän vierailunsa aikana. Taisi olla aika nopea muutos! Aika sattuvasti paneelikeskustelun jälkeen opetin meteorologian kurssilla ja yhtenä aiheena oli polaarialueiden ilmaston palautemekanismit ja miten monimutkaisia vaikutuksia lämpötilan nousulla on esimerkiksi pilviin ja merijäähän. Sitä soppaa ja eri ilmiöiden ja vuorovaikutusten epävarmuustekijöitä selittäessäni tuli vain mieleen, että on se kyllä hienoa, että YK:n pääsihteeri on nyt sitten nähnyt oikein ilmastonmuutoksen katselleessan sulavaa jäätä loppukesällä. Minä olen nähnyt sen tilastoissa, en katsomalla maisemaa, joten minä jään vielä maltilla seuraamaan tilannetta. Ehkäpä näiden Huippuvuorilla vietettävien vuosien kuluessa (samalla kun pureskelen näkkileipää) voin huomata minäkin ilmaston muuttuneen; päivässä ei minun silmissäni kuitenkaan ilmasto muutu vaikka aamulla olikin kylmempää kuin päivällä. Hih. Noh, kaikesta huolimatta tärkeintä on, että pääsihteeri tiedostaa ongelman olemassaolon ja voi vaikutusvallallaan ehkä patistaa koko maailmaa käytännön tekoihin.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon vierailulla UNIS:illa