Aktiivisena ja piikitettynä kohti pimeää

Vuoden viimeiset auringonsäteet vuoren huipulla

Aurinko ei enää huomenna nouse, tämän vuoden viimeiset suorat säteet näkyivät vuorten huipulla tänään. Nyt on sitten pärjättävä ilman aurinkoa seuraavat kuukaudet. Jotta mieli ja kroppa pysyisivät pimeydessäkin pirteänä, olen päättänyt yrittää pysyä aktiivisena läpi talven. Tavoitteena olisi harrastaa liikuntaa kolme kertaa viikossa kaamosaikanakin, vaikka kuinka haukotuttaisi. Jos antaa laiskuudelle periksi, on seurauksena vieläkin väsyneempi olo. Monet vuodet olen juossut innolla sählypallon perässä. Tänä syksynä olen alkanut myös käydä kuntopiirissä, jossa on kiva etsiskellä kadonneita lihaksia. Toivon, että minulla on itsekuria mennä urheiluhallille pimeällä kelissä kuin kelissä. Liikunta olisi hyvä konsti kaamosväsymyksen estoon.

Tähän aikaan vuodesta ei retkeily hirveästi houkuttele, vaan sisäpuuhat vievät voiton. Nyt on aikaa tehdä käsitöitä ja kokeilla vaikka uusia reseptejä. Olen lisäksi haastanut itseni oppimaan talven aikana uuden taidon, jonglöörauksen kolmella pallolla, ihan vaan piristyksen vuoksi. Meillä on ollut pallot hyllyssä jo pitkän aikaa, mutta en ole onnistunut niitä heittelemään koordinoidusti. Monta kertaa olen vannonut, että en voisi edes koskaan oppia. Toisaalta, olen utelias kokeilemaan, voiko ihmeitä tapahtua ja voiko minunlaiseni käsienheiluttajakin oppia taidon. Kaverini pitää kylän lapsille sirkuskoulua, joten pyysin häntä neuvomaan minua. Ensimmäiset harjoitukset pidimme kesken työpäivän yliopiston käytävällä, hih. Nyt pitäisi sitten jaksaa heitellä palloja ahkerasti kotona. Saa nähdä, montako tipahtanutta kukkaruukkua ja muuta rikkoutunutta tavaraa tarvitaan ennen kuin opin jonglööraamaan.... jos opin.

Toistaiseksi pallot eivät pysy ilmassa kauan, mutta toivottavasti taito kasvaa talven aikana

Viikon sisällä olen edistänyt terveyttäni ottamalla rokotteita 7 eri tautiin. Edellisistä rokotuksista oli jo liian pitkä aika, joten oli aika laittaa rokotukset kuntoon. Viimeisimpänä sain eilen rokotuksen sikainfluenssaa vastaan. Norjassa on päätetty rokottaa kaikki, ja Longyearbyenissä joukkorokotus järjestettiin jo lauantaina. Puolentoista tunnin jonotuksen jälkeen pääsin huoneeseen istumaan kymmenen muun kanssa pöydän ympärille. Sujuvana sarjatyönä hoitaja kiersi ja pisti nopeasti piikin kaikille käsivarteen. Tehokasta toimintaa! En ollut ihan varma rokotuksen ottamisesta, mutta nyt se on kuitenkin otettu. Seurauksena nousi pieni kuume, mutta taitaa se olla vähäistä taudin sairastamiseen verrattuna. Joukkorokotus taisi koota jopa enemmän ihmisiä paikalle kuin tänä viikonloppuna järjestetty blues-festivaali!

Sini-sini-sinistä

Ulko-oveen koputettiin tänään. Kun en heti kiiruhtanut avaamaan, avasivat koputtelijat omatoimisesti oven ja pyysivät rahaa hyväntekeväisyyskeräykseen. Keräysohjeet Longyearbyenissä ovat kuulemma sellaiset, että jos joku ei avaa oveaan, niin sitten pitää marssia sisään vain. Onneksi sentään olin säädyllisesti sohvalla lukemassa kirjaa. Jälleen kerran totean, että tällaisessa pikkukylässä menettelytapa on kai hyväksyttävä, mutta missä tahansa muualla se aiheuttaisi närkästymistä. ...Täällä on totta tosiaan tehty hyväntekeväisyyden eteen viime aikoina kaikenlaisia ponnisteluja. Viime viikonlopun raadoin kirpparijärjestelyiden kanssa yhteensä 17 tuntia. Hukkaan ei aika onneksi mennyt, koska tienasimme kirpparillamme yli 5000 euroa! Jälleen kerran sisäinen hamsterini nousi pintaan, ja tuli itsellekin osteltua kaikenlaista käytettyä tavaraa. Kirpparilöytöjen myötä mm. komppaan töissä nykyään radion tahtiin, laahustan uusissa karvareunaisissa Sorelin talvikengissä ja kerään rasvakerrosta talven varalle friteeraamalla ruokani friteerauskeittimessä. Viime viikonlopun jälkeen oli melkein rentouttavaa maanantaina mennä töihin ja istua rauhallisesti työpöydän ääressä. Hyväntekeväisyyskeräys päättyy parhaillaan meneillään olevaan huutokauppaan. Siellä olisi kaupan muun muassa jääkarhuntalja, mutta eipä minulla ollut rahapussin pohjalla niin paljon rahaa, että olisin lähtenyt paikan päälle taljaa itselleni huutamaan. Täytyy tyytyä kellottelemaan hylkeen nahkan päällä.

Talvi on kai tullut. Moni on kysellyt, että onko Huippuvuorilla jo lunta. En edes muista milloin toistaiseksi maassa pysynyt lumi tuli. On se ollut varmaan jo pari viikkoa ja sitä on hiljalleen kertynyt lisää. Yllätyin, kun kävin tänään kipuamassa vuoren rinnettä: välillä nimittäin upposin melkein polviani myöten lumeen. En ollut tajunnut, että paikka paikoin lunta todellakin on kertynyt. Hiihto ja kelkkailu eivät vielä tietenkään onnistu.

Maisema on ollut viime aikoina hyvin sininen. Tässä esimerkkejä Huippuvuorten sinisävyistä:

Heijastuksia reilun viikon takaisessa kuutamossa

Sininen Longyearbyen

Kylän heijastuksia

Yhteisen hyvän vuoksi!

Työsopimuksessani sanotaan, että minun yliopiston työntekijänä tulee osallistua sosiaaliseen toimintaan yliopistolla sekä koko kylän mittakaavassa. "Ehto" on hieman erikoinen, sillä uskon, että kovin monella ei sellaista työsopimuksessaan ole. Ehto on kuitenkin mielestäni täysin ymmärrettävä pienessä yliopistossa ja pienessa kylässä, jossa erakoituminen tuskin parantaisi ilmapiiriä. Viime aikoina olen noudattanut ehtoa mielestäni kiitettävästi.

Keskiviikkona kokoonnuimme UNISin työntekijöiden porukalla KHO-observatoriolle viettämään sosiaalista iltaa. Kyseinen observatorio sijaitsee noin 15 km:n päässä kylältä vuoren huipulla ja se taitaa olla maailman suurin pääasiassa revontulia tutkiva asema. Grilli oli kuumana ja nuotio loi tunnelmaa. Oli hauskaa olla työkavereiden kanssa muissa kuin työn merkeissä. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna piti kaivaa paksu untuvatakki esille, koska illanvietto oli pääasiassa ulkona. Paikallaan seistessä pakkasessa ei aina edes lämmin hod dog lämmitä, jos päällä ei ole paksu kerros vaatteita. Täälläpäin ei siis aina tyopaikan juhliin laittauduta ja mennä minihameessa.

Työpaikan illanvietto vuorenhuipulla sijaitsevalla revontuliobservatoriolla

Tänä viikonloppuna olen kantanut korteni kekoon kylän ja yhteisen hyvän eteen, kun olin maalaamassa taloa. Kyseessä on sama lintutalo, jota maalasin jo aiemmin kesällä. Homma jäi aiemmin ongelmien takia kesken ja nyt vihdoin saimme homman tehtyä loppuun. Hieman olivat sekä maalaajat ja maali jähmeitä viiden asteen pakkasessa. Toivottavasti maali pysyy, eikä vain jäätynyt ja putoa sulaessaan pois.

Ensi viikonloppuna autan hyväntekeväisyyskirppurtorin järjestelyissä. Joka vuosi Norjassa on suuri rahankeräyskampanja johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. Monena vuotena Longyearbyenissä on saatu kerättyä eniten rahaa asukasta kohden. Kirpparin lisäksi rahaa kylässä kerätään leivän myynnillä, autojen pesulla, huutokaupalla, ovikeräyksellä, arpajaisilla... Kylän ihmiset ovat siis aktiivesti mukana hyväntekeväisyyden puolesta.

Hmm... muutkin ovat olleet aktiivisia. Greenpeace-aktivistit nimittäin kävivät tänä viikonloppuna kahlitsemassa itsensä Svean kaivoskylän hiilisataman rakenteisiin estääkseen hiilen lastauksen laivoihin. Hekin kai katsoivat toimivansa yhteisen hyvän eteen. Tempauksellaan he saivat aikaan taloudellisia tappioita hiiliyhtiölle ja hitusen julkisuutta. En itsekään ole ylin hiilen ystävä, mutta en usko, että itsensäkahlitseminen hiilisatamaan auttaa hirveästi. Ehkä siitä ympäristön nimissä riehumisesta saa joku hyvän olon. Toisaalta, sataman nosturia halaava aktivisti toivottavasti tajusi nähdessään helikopterin lentelevän edestakaisin ja tuovat poliiseja paikalle, että taisi tempauksen seuraksena syntyä aika paljon hiilidioksidipäästöjä kuitenkin. Minä siis edelleen uskon, että maailmaa parannetaan enemmän hyväntekeväisyyskirpputoreilla kuin kahlitsemisella ja sabotaasilla.