Kansainvälisesti suksilla

Merijäätä löytyy tällä hetkellä vain rannasta

Vihdoin "normaalit" talvikelit ovat saapuneet Huippuvuorille. Tammikuun sateet ja plussakelit näkyvät vain paksuna jääkerroksena maassa, mutta nyt paukkuu pakkanen. Koko viikon ajan taivas on ollut selkeä ja se on mahdollistanut auringon paluun seuraamisen. Päivä päivältä auringon säteet osuvat alemmaksi vuorten rinteitä ja ovat näkyvissä pidemmän aikaa. Helmikuu on todella kaunista aikaa. Merijäätä ei vielä vuonossa ole rantaviivaa lukuunottamatta, eipä siis taida tulla tästä hyvää jäävuotta.

Lauantaina kävin nautiskelemassa maisemista hiihtoretkellä. Sivakoimme totta tosiaan kansainvälisellä porukalla laaksoa pitkin. Hiihtäjiä oli Suomesta, Ruotsista, Saksasta ja Intiasta, mutta taisto ei ollut yhtä kovaa kuin olympialaduilla. Intialainen työkaverini oli suksien päällä elämänsä ensimmäistä kertaa, ja opastimme hänelle lajin niksit. Mainiosti hiihto sitten sujuikin, ehkäpä treenaamme hänet kuntoon seuraaviin talviolympialaisiin! Palkinnoksi hiihdon opetuksesta saimme aitoa intialaista ruokaa, joka oli herkullista. Osaisinpa itsekin maustaa ruokaa yhtä hyvin! Huippuvuorten parhaita puolia on ehdottomasti kansainvälisyys. Olen huomannut, että ihmiset ovat hyvin samanlaisia kaikkialla, kulttuurista riippumatta. Olen oppinut paljon näiden vuosien aikana eri kulttuureista, tavoista, kielistä, ruoasta... ja ennen kaikkea luonut ystävyyssuhteita ympäri maailmaa.

Ruotsin ja Intian hiihtäjät rinta rinnan

Hillolla, tietenkin!

Laskiaispulla hillolla

Tänään vietetään Norjassa Suomen tapaan laskiaissunnuntaita. Päivään kuuluvat tietenkin pullat, joten meidänkin uunissa sellaisia paistui. Norjassa ei kukaan erehdy vaatimaan pullansa väliin mantelimassaa, vaan perinteeseen kuuluu hillotäyte. Kerrankin olen norjalaisten kanssa jostakin asiasta samaa mieltä. Laskiaispullien ainoa oikea täyte on hillo! Laskiaismäet jäivät tällä kertaa väliin, koska olen ihmetellyt ulkomaailmaa lähinnä ikkunan läpi nenäliinapinon vieressä. Flunssa iski salakavalasti viikon puolivälissä, eikä ole hellittänyt viikonloppunakaan. Viihdykkeenä ovat sentään olympialaiset, joita näytetään televisiossa koko ajan. Koska päivän aikana ei kilpailla uusia lajeja, tulevat yön lajit uusintana uudestaan, ja uudestaan ja ... niin ja välissähän voi aina näyttää pätkiä vanhoista olympialaisista. Hoh hoijjaa, olisin jo valmis parantumaan ja tekemään jotain aktiivista neljän seinän ulkopuolella.

Ollessani pipinä sisätilojen vankina olen viihdyttänyt itseäni leikkimällä kameralla. Kamerat ja valokuvaus on ollut viime aikoina meillä suosituimpia puheenaiheita ja postista on tupsahdellut kameratarvikepaketteja kiihtyvään tahtiin. Kunhan ei vain homma karkaisi käsistä! Ulkoa löytyisi varmasti mielenkiintoisempaa kuvattavaa, mutta paremman puutteessa olen kuvannut kukkia, kolikoita, pianoa, vesihanaa ja paljon muuta.

Jammaava alku retkille

Kelkat parkissa jäätiköllä

Viikonloppu lähti jammaillen käyntiin. Kävin perjantai-iltana kuuntelemassa jazz-festivaaleilla konsertin. Kolme hyvin erilaista bändiä viihdytti illan aikana ja konsertti oli tosi hyvä. Tarjolla oli taidokasta "perusjazzia", jodlausta ja pop/rock/folk-musiikkia. Suosikkini oli Katzenjammer, norjalainen bändi (joka edusti viimeistä mainitsemistani kategorioista), jonka kappaleet olivat pirteitä ja soittajat vaihtoivat soittimia keskenään joka kappaleen välissä. Toisaalta, taidokas huumoripitoinen jodlaus sai suun hymyyn.

Lauantaina kävimme kelkkailemassa. Mittariin tuli reissun aikana noin 60 kilometriä. Nyt on päivisin jo melko valoisaa usean tunnin ajan, joten retkeily on taas mielekästä. Lisäksi viikonloppuna on ollut ihan tosi hyvät säät (-10...-15 astetta, ja heikkoa tuulta). Poikkesimme kelkkaretkellä myös Scott Turner breen -jäätiköllä sijaitsevassa jääluolassa. Sisällä ihastelimme luonnon muokkkaamia jääseinämiä ja -muodostelmia. Luntakin oli riittävästi kelkkailuun. En ole syksyn ja talven aikana edes kovin paljon unelmoinut kelkkailusta, mutta nyt kun kausi on avattu, muistan taas,että sehän on tosi kivaa. Tarpeeksi kauan olen liikkunut vain kylän sisällä, joten on virkistävää päästä katselemaan maisemia muistakin näkökulmista.

Sunnuntaina laitoin sukset repun kylkeen ja pyöräilin ylös opiskelijakylään. Siellä laitoin sukset jalkaan ja kipusin ylös jäätikköä sinihämärässä. Lumi oli ihanan tasaista, joten alastulokaan ei hirvittänyt. Tein tunturisuksilla huteria käännöksiä, joissa yhdistin telemark-käännökset ja lasten suosiman aurausasennon, hih. Laskutekniikkani ei juuri kehity, koska aina on pitkän kipuamisen jälkeen vain yksi lasku alas. Mikään hiihtokeskus ei silti voita luonnonoloja jäätiköllä Huippuvuorten helmikuisissa pastelliväreissä.

Valo on siis täällä. Vielä kymmenen päivää ja sitten aurinko nousee jo horisontin yläpuolelle! Hip hip hurraa!

Jääluolassa

Hiitoretkellä jäätiköllä. Tästä on lasku edessä alhaalla näkyvään kylään

Iltapäivän pastellisävyt laaksossa

Revontulien loistoa illalla