Karua kauniin pinnan alla

Eilen oli taas aika ylläpitää ystävyyssuhteita naapurikylämme Barentsburgin kanssa urheilukisojen muodossa. Matkasimme aamulla urheiluseuran porukan kanssa laivalla venäläisten luo Barentsburgiin, jonne matka kestää noin pari tuntia. Puoliltapäivin aloimme tositoimiin sählyottelussa. Vääntämisen jälkeen peli päättyi 6-2 meidän voitoksemme.... ja mustelmitta selvittiin. Vain kerran minut taklattiin rumasti seinään jääkiekkotyyliin, mikä sai minut vähän ravistelemaan nyrkkiäni. Kaikenkaikkiaan kilpalajeja oli kuusi, joista kolmessa voitto meni Longyearbyeniin ja kolmessa Barenstburgiin. Varsin ystävällinen lopputulos siis. Illalla saimme venäläistä illallista ja pokkasin joukkueen parhaan pelajaan palkinnon. Jälleen kerran epäilen vahvasti syyksi sitä, että olin lajin ainoa naispelaaja. Venäläisten antamat palkinnot ovat aina kovin "mielenkiintoisia". Tällä kertaa sain ruusukuvioisen kahvikupin, joka alkoi vuotamaan jo ensimmäisellä käyttökerralla. Joukkueen miehet eivät siis olleet lainkaan kateellisia palkinnosta, hih.

Sählykentällä hikoiltiin...

...mutta shakinpelaajilla tuskin hiki tuli pintaan.

Parhaan pelaajan ruusuinen palkinto

Barentsburg on kummallinen paikka. Siihen ei totu, vaikka siellä olisi käynyt useamman kerran. Pinta on koristeltu, mutta pinnan alla meno kylässä on vähemmän koristeellista. Rakennukset ovat kauniita ja koristeltuja. Yksi talo oli sitten viimevierailuni saanut uudet koristeet; seinässä komeili sateenkaari, ilmapalloja, puita ja palatseja. Rakennusten kunto on kuitenkin tosi heikko ja jotkut talot ovat lähes kaatumisvaarassa. En ole vakuuttunut, että tuon maalatun sateenkaaren päässä on onni ja aarre. Kaikilla ei näyttäisi menevän kylässä kovin hyvin. Ainakin alkoholiongelma on näkyvä. Urheiluhallilla osa kannattajista olivat jo puolilta päivin tukevassa humalassa. Vieressä istunut ystävällinen venäläismies tarjosi minulle pelin aikana useasti puolentoistalitran olutpullostaan huikkaa venäjänkielellä selostaen. Edes ystävyyden nimessä en suostunut ottamaan, hih. Olutpullojen tilavuus oli kunnioitusta herättävä ja illalla pöydän täytti venäläinen vodka. Päivä pisti miettimään, onko tuo tosiaankin arkipäivää naapurikylässä. Kylässä asuu toki myös hyvinvoivanoloisia ihmisiä ja pieniä lapsia, ja heitä ajattelin säälinsekaisin tunnelmin, kun astuin laivaan ja palasin kotikylääni, jossa ei ole työttömiä, sairaita eikä vanhuksia. Ehkä minun maailmankuvani on siksi hieman vääristynyt, ja olen unhotanut, että kaikkien elämä ei ole ruusuista tässä maailmassa. Toisaalta on ollut ihana Helsingissä asumisen jälkeen tottua elämään ilman lähes jokapäiväisiä kohtaamisia laitapuolenkulkijoiden kanssa.

Barentsburgissa pinta on koristeellinen, mutta pinnan alla on karumpaa.