Parempaa kuin televisiossa

Revontulet illan vasta pimetessä

Valon tanssia taivaalla

Kenttätyöt opiskelijoiden kanssa ovat kunnialla ohi. Urakka vei sen verran mehut, että iltaisin töiden jälkeen elämäni keskittyi lähinnä syömiseen ja tv:n katseluun. Minä, joka en nykyään katso juurikaan televisiota, möllötin silmät pyöreänä television antia, koska se oli ihanan passiivista aktiivisten päivien jälkeen. Jäin jopa koukkuun Ruotsin Idol-ohjelmaan, voi ei. Muutama päivän päästä palattuani normaaliin työtahtiin tajuisin, että en voi jatkaa samaa rataa. Vaikka en vielä hiponut suomalaisten päivittäistä televisionkatselukeskiarvoa, joka on kolme tuntia, tuntui, että aika menee ihan hukkaan selaillessa 20 televisiokanavaamme, joiden anti ei ole päätähuimaava. Yhtenä iltana onneksi sain kammettua itseni sohvalta ja päätin mennä kävelylle. Suu loksahti auki jo kotipihalla. Vaikka pimeä ei ollut vielä kunnolla laskeutunut ja taivaalla oli melkein täysikuu, oli taivas täynnä revontulia, lähes joka suunnassa. En muista ennen nähneeni syyskuussa revontulia, koska silloin on yleensä vielä liian valoisaa. Juoksin kipin kapin sisälle hakemaan kameran ja otsalampun ja palasin ulos. Menin kylän laidalle katsomaan revontulinäytelmää. Istuin ja ihmettelin samalla myös kuutamoa ja tähtiä... oli tyyntä ja kuuntelin koiratarhalla kilpaaulvovia koiria. Aah, se oli arktista onnea! Mikään televisio-ohjelma ei olisi minulle voinut antaa samaa elämystä. Tuon illan jälkeen olen pitänyt television taas enemmän lepotilassa, ja keskittynyt muihin virikkeisiin.

Kun syksy alkaa näin kääntyä kohti talvea, on aika antaa päivitys kuluneesta puutarhavuodesta. Kotiviljelmissä vahvimmin edustettuna on basilika, jota olen popsinut viimeaikoina usein, mutta se ei ota loppuakseen. Avokado on sinnitellyt surkeana koko kesän ja olen koko ajan toivonut sen kuihtumista, koska se on niin kertakaikkisen ruma. Ihan vaan kiusallaan, se ei suostu kuihtumaan. Yllytettynä laitoin kesällä inkiväärin maavarren multaan. Siitä kasvoi mahtava yksivartinen ruokokasvi, joka yksinäisyydessään näyttää varsin huvittavalta. Chiliä kasvoi vahingossa kesäkukkien joukkoon, koska mullassa oli kaksi vuotta vanhoja siemeniä. Nyt kotona on yksi chilihedelmäkin kasvamassa ja työpaikalla parikin. Työhuonettani hallitsevat kurpitsakasvit, joiden kukkia olen viime aikoina syönyt paljon friteerattuna. Toimittuani itse pölyttäjänä sain vihdoin yhden kurpitsan hedelmän kasvamaan. Hedelmä on hyvinvoivan näköinen, mutta koko ei ole huima; halkaisija on 7 cm, eikä se tunnu siitä enää kasvavan. Hmm... jotenkin tulee mieleen parin vuoden takainen perunanviljely. Silloinhan satona kuudesta istutusperunasta oli kaksi pientäkin pienempää perunaa. Nyt on siis tulossa minikurpitsa. Tänään luin netistä Suomessa vastaolleesta kurpitsakilpailusta, jonka voitti yli 300 kiloinen kurpitsa. Omani ei pärjäisi tuossa kisassa. Niin se kai on, että jokainen on hyvä jossain: Minä kai sitten minikasvisten kasvattimessa. Jos siirtyisin maatalouteen, seurauksena olisi varmaan minipossuja.

Toimiston chili muuttuu tulisemmaksi, mutta minä yritän pysyä viileänä

Ikioma arktinen minikurpitsani

Viidakko työhuoneessa lisää viihtyvyyttä, luovuutta ja työtehoa... ainakin toivottavasti