Eilen vatsa sai kummallista täytettä. Aamupalaksi oli perinteistä leipää, mutta keskipäivän huikopalaksi sain kylän torilla taideviikon kunniaksi tarjottua valaspihviä. Kaupasta mukaan tarttui ilmaiseksi kokeiltavaksi itselämpiävä retkimuona, jota sitten kotona kokeilimme lounaaksi. Pussissa oleva ruoka laitettiin toisen pussiin sisään ja sisään kaadettiin tilkka suolavettä. Puolen minuutin päästä alkoi ihmeitä tapahtumaan, eli pussi kuumeni ja muodosti sisälle höyryä. Vähän ajan kuluttua meillä oli lämmintä pastaa lusikoitavana. Näytti ihmeruoka toimivan kotioloissa, mutta miten kävisi 20 asteen pakkasessa?
Illalla kotona oli tarjolla kambodzalaista kanaa. Sitä ennen on pöydässämme on syksyn aikana ollut azerbaidzanilaista, bulgarialaista, chileläistä, djiboutilaista, norsunluurannikkolaista (Elfenbenskusten på svenska!), ranskalaista (Frankrike på svenska!), guatemalalaista, haitilaista, indonesialaista ja japanilaista ruokaa. Niin, kuten listasta arvatakin saattaa, on kyseessä projekti kokata ruokaa eri puolilta maailmaa aakkosjärjestyksessä. Internet on ihmeellinen, ja reseptejä löytyy kaikista maailman kolkista. Tähän astisista kokeiluista omia suosikkejani ovat olleet djiboutilaiset lihapasteijat chilikastikkeella.
14. marraskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Hauskalta kuulostaa! Laita suosikkireseptisi jakoon, niin mekin voidaan testata.
Djioutilaiset samosat (eli periaatteessa pasteijat) löytyvät tältä hieman sekavalta sivulta: http://www.celtnet.org.uk/recipes/miscellaneous/fetch-recipe.php?rid=misc-samboussa
...annoskoko riittää koko suvulle, joten tein muistaakseni vain neljäsosan. Afrikkalainen chilikastike samosien kaveriksi löytyy täältä: http://www.celtnet.org.uk/recipes/miscellaneous/fetch-recipe.php?rid=misc-african-hot-sauce
...siitä tuli tulisesta ruoasta pitävänkin mielestä tosi tulista, eli suosittelen chilien vëhntämistä, jos ei halua suun toimivan liekinheittimenä aterian jälkeen. :) Näiden seuraksi sopi hyvin riisi.
Aika yksinkertainen resepti, mutta chili toi kivasti potkua pasteijoihin!
Aivan ihana blogi! :)
Lähetä kommentti