11. joulukuuta 2010
Pimeitä touhuja
Aurinkoa ei ole näkynyt aikoihin, mutta ikkunassa loistaa sentään joulutähti. Aamulla on pimeää, päivällä on pimeää ja illalla on pimeää. Ulkoiluaktiviteetit ovat selvästi vähentyneet. Pari viikkoa sitten kävin sentään kuutamoretkellä vuoren huipulla hangessa tarpoen ja kerran on kelkatkin käynnistetty tälle talvelle.
Sisätiloissa sentään touhua riittää. Töissä työpäivät ovat viime aikoina täyttyneet opetustöissä, koska jouduin yllättäen sijaiseksi. Pidin meteorologin kurssin loppuun ja tällä viikolla opiskelijat ahersivat kurssin kokeessa. Nyt sitten elämäni ensimmäistä kertaa tarkastan kokeita, joissa aiheena on käytännössä koko meteorologian laaja kirjo. Olen toden totta joutunut verestämään opiskeluaikoina opittuja juttuja, jotka olen lahjakkaasti unohtanut vuosien saatossa. En tiedä kumpi on oppinut enemmän uutta, minä vai opiskelijat.
Kotona ohjelmassa on ollut jouluisia tonttupuuhia. Koti on koristeltu ja joulutorttuja on kerran leivottu. Pari päivää sitten myös leivottiin tyttöporukalla pipareita (8 kilon taikinan verran!). Yhtä paljon jouluvalmisteluja ei ole kuitenkaan ollut kuin viime vuonna, jolloin vietimme joulun Huippiksilla. Tänä vuonna joulu vierähtää Suomessa.
Vihdoin on myös kylän uusi kulttuuritalo avattu. Avajaisviikonloppuna leffateatteri ei ollut vielä käytössä, mutta kävin Vamp-yhteen konsertissa. Se oli kerrassaan mainio. Kyseessä on suosittu norjalainen bändi, joka soittaa kansanmusiikkivivahteisia balladi/pop-kappaleita. Huomenna olisi ohjelmassa uusi Harry Potter uudessa leffateatterissa, jos vaan saan lipun. Uusi kulttuuritalo on kyllä tosi moderni. Sen sisällä todellakin unohtaa olevansa kylmällä, pimeällä saarella keskellä Jäämerta yli tuhannen kilometrin päässä muusta siviilisaatiosta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti