Täysikuu

Kuutamo

Viikonloppuna oli täysikuu. Kuu valaisi uskomattoman paljon lumista maisemaa ja jopa häikäisi kaamokseen tottunutta silmää. Koskaan ennen en ole huomannut häikäistyväni kuusta, mutta viikonloppuna en kyennyt katsomaan suoraan kuuhun. Miten minun oikein käy joululomalla, kun joudun Suomessa kohtaamaan valon aivan yllättäen? Jos odottaisin täällä kevääseen asti, palaisi valo varovasti hiljalleen takaisin...

Viime viikkoina olen nähnyt, kokenut ja oppinut monenlaista uutta. Reilu viikko sitten kävin tutustumassa siemenpankkiin. Uusi siemenpankki Huippuvuorilla on saanut paljon kansainvälistä huomiota, ja taisipa siitä joskus olla Helsingin Sanomissakin juttua. Kuvitelmissani siemenpankki vaikutti jännittävämmältä paikalta kuin se oikeasti oli. Todellisuudessa maan alle johti pitkä tunneli, jonka päässä oli kolme huonetta. Huoneissa oli hyllyjä, joissa siemenet säilytetään. Siellä ovat maailman kasvilajit sitten turvassa, jos jokin katastrofi tuhoaa lajin.

Ai, mitä muuta olen oppinut? No ainakin sen, että moottorikelkan saa kaadettua hyvin helposti. Se sitten tuli kokeiltua viime viikonlopun mökkireissulla. Uusi kokemus oli myös thaimaalainen ilta lauantaina. Tämä kylä on pullollaan thaimaalaisia. Heidän perinteisiinsä kuuluu juhlia täysikuun juhlaa marraskuussa. Uskaltatuduin mukaan hienoon juhlaan, jossa tarjolla oli paljon thaimaalaista ruokaa. Jälleen kerran thaimaalaiset todistivat vääräksi paikallislehden päätoimittajan väitteen, että thaimaalaiset olisivat Longyearbyenin alaluokka. Mielestäni Longyearbyen olisi paljon tylsempi paikka, jos täällä asuisi pelkästään norjalaisia.

Thaimaalainen täysikuun juhla

Kaamos ilman sähköjä

Kaamos Longyearbyenissä

Kaamos on kaapannut Longyearbyenin yhä tiukempaan otteeseen. Päivät erottaa vielä tosin helposti öistä. Kaamos itsessään jo tekee Longyearbyenistä pimeän paikan, mutta kun siihen lisätään vielä sähkökatko, lopputulos on pimeääkin pimeämpi. Sähkökatkos tapahtui viime viikolla. Osaan kylään sähköt palasivat parin tunnin sisällä, meidän asuinnurkilla sähköt olivat poissa viitisen tuntia. Silloin ei kyllä silmiä häikäissyt. Kädet löysivät nopeasti kaapista kynttilöitä ja tunnelma oli pian erittäin mukava. Sähkökatkos sai minut ja muut miettimään, miten pian Longyearbyen pitäisi evakuoida, jos voimalaitoksessa tapahtuisi vakavampi vahinko. Todennäköisesti väki lähettäisiin hyvin pian mantereelle, tai ainakin yritettäisiin lähettää. Luultavasti monet eivät yhden mukavuuden menettämisestä kauhistuisi vaan haluaisivat jäädä silti Huippuvuorille. Monilla on arktista asennetta, joka ei katoa urbaanien mukavuuksien mukana.

Viikonloppuna kelkka starttasi jälleen, tällä kertaa nokka kohti jäätikköä. Keskipäivän sininen hetki oli jäätiköllä kaunis. Lunta oli paikoin jo tosi runsaasti. Tällä viikolla aion kokeilla ympäristöystävällisempää menopeliä: vetokoiria. Hoidan muutaman päivän neljää grönlannin koiraa, joiden tassut tärisevät ja viiksikarvat värisevät halusta päästä juoksemaan. On joskus vaikeaa ymmärtää, miten lumessa juokseminen voi olla tosiaankin niiiiiin kivaa.

Kylä Longyearbreen-jäätiköltä nähtynä

Kelkkaretki jäätikölle

Kelkka pääsi kotiin!

Kelkka omistajan hellässä käsittelyssä

Eikö se olekin söpö? Kelkka tuli uuteen kotiin perjantaina. Viikonloppuna tutustuimme kelkan kanssa toisiimme käymällä parilla koeajelulla. Kelkalla tuntuu olevan paljon nuoruuden intoa, kun välillä se kirmaa sellaisella vauhdilla, että tuntuu karkaavan käsistä. Nyt me sitten vain odottelemme parempia ajokelejä. Nyt vielä kivet kolisevat liiaksi telaan. Eilinen vesisade ei ainakaan parantanut kelejä, joten tarvitaan vielä malttia.

Viikonloppuna kävin ensimmäisen kerran hiihtämässä kylän ladulla. Latu on suora pätkä laakson reunalla. Toiseen suuntaan raahauduin lipsuvien suksien kanssa ylämäkeen, toiseen suuntaan annoin vain suksien liukua. Ei sitä ihan kainuulaisessa mittakaavassa voisi hiihdoksi kutsua, mutta ainakin sinnepäin. Ensi viikolla saan hoitoon neljä grönlannin koiraa muutamaksi päiväksi. Jos kelit suosivat, aion kokeilla hiihtoa niiden kanssa... tai tuskin sitäkään voi urheilullisessa mielessä täysin hiihdoksi kutsua.

Kaaos työpöydällä

Kaaos työpöydällä

Blogin kirjoittaja on kiireinen. Tänään on tullut täyteen tasan puoli vuotta siitä, kun saavuin Huippuvuorille. Tullessani päätin, että Huippuvuorilla aion unohtaa mitä kiire on, koska Helsingissä asuessani tuntui, että aina oli kiire. Näköjään kiire kuitenkin voi hiipiä salakavalasti Huippuvuorillekin. Kiireen syy on tällä hetkellä kurssi, jota käyn. Yritän epätoivoisesti kirjoittaa kurssin raporttia ja lukea tenttiin... ja tehdä molemmat liian lyhyessä ajassa. Parin viikon päästä kurssi on ohi, ja sitten toivottavasti voin hetkeksi hengähtää ja palata normaalimittaisiin työpäiviin.

Huippuvuoret sanoivat viime viikolla hyvästit auringolle. Enää sitä valopalloa on turha toivoa näkevänsä ennen helmikuun loppua. Päivisin on kuitenkin edelleen melko valoisaa, tai ainakin vaalean sinistä. Tämä aika vuodesta tuntuu kovin jännittävältä, kun valo häviää nopeasti päivä päivältä. Olen myös huomannut, että valon väheneminen korreloi positiivisesti haukotusteni määrän kanssa!

Sää on muuttunut myös paljon talvisemmaksi. Viime viikolla oli talven ensimmäinen lumimyrsky. Puuskissa tuuli puhalsi maalla jopa 28 m/s. Norjan kurssikin peruttiin silloin huonon sään takia... vaikka keli oli minusta lähinnä huvittava, ei vaarallinen. Välillä on hauskaa heittäytyä sään armoille ja antaa tuulen paiskoa. Lunta on jo aika paljon. Viime viikolla ostimme moottorikelkan, toivottavasti tällä viikolla saamme sen käyttöömme. Ai, minkä kelkan? No, sehän on Yamaha Venture GT 2007. ...ja tärkein asia on tietenkin väri: musta.

Unisin (eli työpaikkani) aula

Geofyysikoiden käytävä Unisilla