Kaamos ilman sähköjä

Kaamos Longyearbyenissä

Kaamos on kaapannut Longyearbyenin yhä tiukempaan otteeseen. Päivät erottaa vielä tosin helposti öistä. Kaamos itsessään jo tekee Longyearbyenistä pimeän paikan, mutta kun siihen lisätään vielä sähkökatko, lopputulos on pimeääkin pimeämpi. Sähkökatkos tapahtui viime viikolla. Osaan kylään sähköt palasivat parin tunnin sisällä, meidän asuinnurkilla sähköt olivat poissa viitisen tuntia. Silloin ei kyllä silmiä häikäissyt. Kädet löysivät nopeasti kaapista kynttilöitä ja tunnelma oli pian erittäin mukava. Sähkökatkos sai minut ja muut miettimään, miten pian Longyearbyen pitäisi evakuoida, jos voimalaitoksessa tapahtuisi vakavampi vahinko. Todennäköisesti väki lähettäisiin hyvin pian mantereelle, tai ainakin yritettäisiin lähettää. Luultavasti monet eivät yhden mukavuuden menettämisestä kauhistuisi vaan haluaisivat jäädä silti Huippuvuorille. Monilla on arktista asennetta, joka ei katoa urbaanien mukavuuksien mukana.

Viikonloppuna kelkka starttasi jälleen, tällä kertaa nokka kohti jäätikköä. Keskipäivän sininen hetki oli jäätiköllä kaunis. Lunta oli paikoin jo tosi runsaasti. Tällä viikolla aion kokeilla ympäristöystävällisempää menopeliä: vetokoiria. Hoidan muutaman päivän neljää grönlannin koiraa, joiden tassut tärisevät ja viiksikarvat värisevät halusta päästä juoksemaan. On joskus vaikeaa ymmärtää, miten lumessa juokseminen voi olla tosiaankin niiiiiin kivaa.

Kylä Longyearbreen-jäätiköltä nähtynä

Kelkkaretki jäätikölle