Tuisku

Kelkkojen kokoontuminen mökin kupeessa

Mökin sisällä oli kotoisaa, ja välillä jopa trooppisen lämmintä

Työviikon päätteeksi starttasimme kelkat perjantaina ja lähdimme mökkireissulle. Meitä oli mökillä kuusi kaksijalkaista ja kaksi nelijalkaista. Perjantai-illan pimeässä mökin löytäminen oli yllättävän hankalaa. Osa porukasta hajaantui etsintäpartioksi. Loppujen lopuksi etsintäpartio palasi löytämättä mökkiä, mutta pian huomasimme, että olimme partiota odotellessa seisoneet 100 metrin päässä mökistä koko ajan. Tuli vähän hölmö olo! Pääsimme siis kuitenkin oikeaan mökkiin, ja kamina lämmitti sen pian lähes +30 asteen lukemiin. Lauantaiaamuna heräsimme tuulen ulvontaan ja kurkistus ikkunasta paljasti, että ulkona oli kunnon lumituisku. Sen siitä saa, kun lähtee viikonlopuksi mökkireissulle koiran kanssa, joka on nimeltään Tuisku. Päivä menikin sitten pääosin sisällä laiskotellen. Sunnuntaina heräsimme kylmään, mutta aurinkoiseen päivään. Aurinko ei meille asti vielä yltänyt, mutta paistoi vuoren huipuille. Pari kiirunaa oli parkkeerannut itsensä mökin ikkunan alle, niitä harvemmin talvella näkee. Lähdimme mökiltä melko aikaisin, koska keli houkutteli moottorikelkkailemaan. Laskiaisen kunniaksi kävimme ajelulla, ja pulkan tai stigan sijasta, menin mäkiä alas ski-doollani. Olen erittäin tyytyväinen uuteen kelkkaani, se on ihanan ketterä.

Järjestikö Tuisku meille lumituiskun? Ainakin viattomalta hän näyttää...

Köhimistä

Tällä viikolla on ollut itse kullakin starttausongelmia. Flunssa on kiusannut meitä, ja kelkkakin köhii vilustumistaan, kun on kerännyt itseensä jäätä. Maisemia olen lähinnä tyytynyt ihailemaan sisätiloista viikonloppuna, vaikka täysin sängyn pohjalla en ole ollutkaan. Kävin kuitenkin ystävänpäivän kunniaksi koiratarhalla tarjoamassa poronlihaa karvaisille ystävilleni. Lahja oli mieluinen, he kun ovat itsekin monta kertaa retkien aikana poropaistia yrittäneet hankkia, minä olen tosin aina vetoköyden toisessa päässä heiltä kieltänyt omatoimisen ruoan hankinnan. Viikonloppuna on ollut pakko ottaa rennosti, vaikka se tuntuukin lähes rikolliselta Huippuvuorten kevättalvella, jolloin ulkoilusta tulisi ottaa kaikki irti. Pitää varmaan syyttää turisteja siitä, että kantavat mukanaan tälle saarelle kaiken maailman kulkutauteja. Ilman lentoliikennettä pysyisivät pöpötkin mantereella.... ellei sitten tämä köhä tarttunut minuun moottorikelkasta.

Näillä mittareilla on diagnosoitu omaa tilaa ja moottorikelkan tilaa viikonlopun aikana

Tästä se vauhti sitten kiihtyy kevättä kohti, erityisesti töiden puolesta. Pinnistelen nyt tieteellisen artikkelin viimeistelyn kanssa ja saan sen toivottavasti pian lähetettyä eteenpäin ja toivottavasti myös julkaistua. Mallisimulaatioita pitää tehdä lähiaikoina hullun lailla, että minulla olisi keväällä konferenssissa jotain järkevää esitettävää. Lisäksi valmistaudun ensi kuun mittauskampanjaan, jossa lennätän sääpalloa parin viikon ajan vuonon rannalla, ehkä jopa vuonon yllä, jos jäätilanne sen sallii. Viime viikkoina on tuntunut, että ehkä väitöskirjan tekeminen ei olekaan aivan toivoton projekti. Aika näyttää, onko se.

Ai niin... ja vielä tärkeä huomio: Huomenna aurinko on ensimmäistä kertaa horisontin yläpuolella, alkaa olla aika kaivella aurinkolasit esiin kaapin perukoilta!

Vitamiinishokki

Pitkän matkan vieraita etelästä!

En ole aikoihin käynyt Stockmannin hulluilla päivillä, mutta vastaavaa hamstraustunnelmaa sain kokea viikonloppuna. Täällä ihmiset ryntäävät silmät kiiluen kohti kauppaa, kun kerran vuodessa järjestetään "vitamiinishokkipäivät". Yleensä tuoratavaran hinta hirvittää, mutta tarjouspäivien aikana tarjolla on hedelmiä ja vihanneksia halpaan hintaan. Eipä ole meillä kotona koskaan ollut sellaista hedelmävuorta, kuin nyt on. Ananas matkusti kaupasta kotiin untuvatakin sisällä, ettei pakkanen sitä purisi. Pöydällä kylmää kohtaloaan ihmettelee myös mangoja, kiwejä, passion-hedelmiä... En ole edes uskaltanut tarkistaa, mistäpäin maailmaa ne ovat lähteneet matkaan ja sitten tänne arktisiin oloihin joutuneet. Eipä tosin täällä olisi mitään lähiruokaa tarjolla, joten jos oman saaren eväillä pitäisi selvitä, voisi keripukki iskeä aika pian.

Nyt on tosiaan voittajaolo, koska selvästi kaamos on takanapäin. Vihdoin näkee ympärilleen ja kylä on herännyt uuteen eloon (vai johtuukohan se valon sijaan siitä vitaamiinishokista?). Vähän väliä kuuluu kelkkojen pärinää ja ilmassa leijailee kaksitahtiöljyn haju. Lauantaina kävin upealla hiihtoretkellä pastellinsävyisessä laaksossa. Edes 25 asteen pakkanen ei pahasti hiihtäjiä kirpaissut. Laaksossa oli paljon poroja, jotka epätoivoisesti yrittävät kaivaa kovaksipakkautuneen lumen alta ruokaa. Niillä elukoilla on kova elämä. Kuulin, että Huippuvuorten porojen yleinen kuolinsyy on se, että niiden hampaat kuluvat, eivätkä ne enää kykene syömään. Kyllä ihmisen elo on siinä suhteessa helppoa: jos hampaani eivät kykenisi uppoamaan kaupasta ostamaani mangoon, voisi vain ottaa tehosekoittimen puruavuksi ja vitamiinishokkini olisi turvattu!

Kuu kurkistaa vuoren takaa

Laakson helmikuun hiihtomaisemat

Loma etelässä

On kai tavallista lähteä kesken pimeän talven etelänlomalle. Minäkin päätin kokeilla, lähdin pidennetyksi viikonlopuksi Tromssaan. Kohteeni ei ehkä ole se kaikista tyypillisin etelänlomalle, mutta minulle lomakohde sijaitsi yli 1000 kilometriä kotiani etelämpänä. Toivoin, että reissusta olisi tullut aurinkoloma, mutta se valopallukka jäi näkemättä pilvisen kelin takia. Viimeinen toivoni oli nähdä se lentokoneesta, mutta kun vihdoin nousimme pilvien yläpuolelle, oli koneella nokka tiukasti kohti pohjoista ja aurinko jäi selkäni taakse. Ei auta muuta kuin odottaa, että aurinko palaa Huippuvuorille.

Tutustuin Tromssassa polaarimuseoon, joka lähinnä käsitteli Huippuvuoria. Mieleen vierailusta jäivät erityisesti täytetyt Grönlanninkoirat. En ole tottunut näkemään vetokoiria yhtä jäykkinä! Museo oli oikein mukava ja esitteli kattavasti Huippuvuorten historiaa. Minusta tuntuu, että minun kuuluisi tuntea Huippuvuorten historiaa paremmin. Toivottavasti ensi viikolla yliopistolla järjestettävä "Huippuvuorten historia" -kurssi täytää aukkoja sivistyksessäni.

Oli virkistävää käydä kaupunkilomalla: syödä ravintoloissa, käydä elokuvissa ja vähän shoppailla. Nyt taas jaksaa tovin elää "maalaiselämää" Huippuvuorilla. Eloa tähän kylään tuovat kuitenkin ensi viikolla Polaarijazz-festivaalit.

Tromssan polaarimuseon täytetyt grönlanninkoirat. Onneksi lajitoverit Huippuvuorilla ovat vähän eloisampia.

Hylkeenpyytäjä polaarimuseossa

Hyljenäyttely (...ja minä vain mietin, mistäköhän noista saisi parhaan karvalakin...)

Juuri tämä koira oli kuuluisan naparetkeilijä Amundsenin mukana Länsiväylän ylityksellä. Itse en kyllä uskaltaisi lähteä näin hurjannäköisen pedon kanssa lyhyemmällekään retkelle. Hih.