Tällä viikolla on ollut itse kullakin starttausongelmia. Flunssa on kiusannut meitä, ja kelkkakin köhii vilustumistaan, kun on kerännyt itseensä jäätä. Maisemia olen lähinnä tyytynyt ihailemaan sisätiloista viikonloppuna, vaikka täysin sängyn pohjalla en ole ollutkaan. Kävin kuitenkin ystävänpäivän kunniaksi koiratarhalla tarjoamassa poronlihaa karvaisille ystävilleni. Lahja oli mieluinen, he kun ovat itsekin monta kertaa retkien aikana poropaistia yrittäneet hankkia, minä olen tosin aina vetoköyden toisessa päässä heiltä kieltänyt omatoimisen ruoan hankinnan. Viikonloppuna on ollut pakko ottaa rennosti, vaikka se tuntuukin lähes rikolliselta Huippuvuorten kevättalvella, jolloin ulkoilusta tulisi ottaa kaikki irti. Pitää varmaan syyttää turisteja siitä, että kantavat mukanaan tälle saarelle kaiken maailman kulkutauteja. Ilman lentoliikennettä pysyisivät pöpötkin mantereella.... ellei sitten tämä köhä tarttunut minuun moottorikelkasta.
Tästä se vauhti sitten kiihtyy kevättä kohti, erityisesti töiden puolesta. Pinnistelen nyt tieteellisen artikkelin viimeistelyn kanssa ja saan sen toivottavasti pian lähetettyä eteenpäin ja toivottavasti myös julkaistua. Mallisimulaatioita pitää tehdä lähiaikoina hullun lailla, että minulla olisi keväällä konferenssissa jotain järkevää esitettävää. Lisäksi valmistaudun ensi kuun mittauskampanjaan, jossa lennätän sääpalloa parin viikon ajan vuonon rannalla, ehkä jopa vuonon yllä, jos jäätilanne sen sallii. Viime viikkoina on tuntunut, että ehkä väitöskirjan tekeminen ei olekaan aivan toivoton projekti. Aika näyttää, onko se.
Ai niin... ja vielä tärkeä huomio: Huomenna aurinko on ensimmäistä kertaa horisontin yläpuolella, alkaa olla aika kaivella aurinkolasit esiin kaapin perukoilta!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti