Kaamoksen kainalossa

Kaamoksella on vaikutuksia, mutta ne vaihtelevat yksilökohtaisesti. Minulla on meneillään neljäs kaamos Huippuvuorilla, joten elimistöni pitäisi jo tietää, mistä on kyse. Tänä vuonna en ole ollut kovin uninen, vaikka kaamoksen alussa päässä oli hieman sumuinen olo. Alkuviikkojen aikana aistin myös, että olin hieman kärttyinen ja pinna oli kireällä. Nyt en enää mulkoile kulmahampaat kiiluen, vaan nautiskelen kaamoksesta hyvillä mielin. Ruokahaluni ei ole tänä vuonna pimeän tullen kasvanut merkittävästi tavallisesta poiketen, mutta makeaa tekee kyllä mieli entistä enemmän. Viime aikoina on ollut aikaa leipoa makeannälän tyydyttämiseksi. Eilen viimeksi valmistui kirsikka-suklaakakku. Kärsivällisyyttä minulla ei kuitenkaan ole: kakkuohjeessa sanottiin, että kakun pitäisi antaa jähmettyä jääkaapissa yön yli. Polaariyö loppuu helmikuussa, joten päätin käydä kakun kimppuun jo ennen auringonnousua!

Kaikkien kasvien sankari: Jorma-Hjördis (lajiltaan palmuvehka)

Olen yksitellen kantanut kuihtuneita ja kuolleita kasveja roskikseen. Kasvilampusta huolimatta, monet kasvit eivät viihdy näillä leveyspiireillä talvisaikaan. Niin ihmiset kuin kasvitkin ovat kuitenkin yksilöllisiä. Yksi kasveistamme, Jorma-Hjördis (lajiltaan palmuvehka), on oikea sissi. Sillä aikaa kun kaverit tekevät kuolemaa vieressä, on tämä sissi alkanut kasvattaa vauhdilla uusia versoja pimeyden tullen. Voin todella suositella palmuvehkaa huonekasviksi, koska se näyttää aina yhtä vehreältä kuin tekokasvit, sen kasvu on joutuisaa ja se ei valita huonoista oloista. Olen tosin lukenut, että se on myös myrkyllinen kasvi, mutta yhteiselomme on sujunut hyvin, koska ainakaan toistaiseksi en ole lisännyt sitä salaattiin.

Minun "kaupunkilaisuus" korreloi pimeyden kanssa. Kun on pimeää, viihdyn mieluummin urbaanissa ympäristössä. Onhan Huippuvuorilla joitakin urheita, jotka talvehtivat maastossa pienissä mökeissä, mutta itse mieluummin pysyttelen kylän läheisyydessä. Tässä muutamia urbaaneja yksityiskohtia pimeästä kylästä:

Yksityiskohtainen liikennemerkki. Tietääkseni manner-Norjassa nämä merkit on vaihdettu vähemmän ykstyiskohtaisiin, mutta täällä vielä lapsista varoittavassa kyltissä näkyy poninhännät, laukut, sun muut yksityiskohdat

Kelkkavaara on lähes kaikkialla

Kaivosmies päivystää kauppakeskuksen edessä

Jos ei muut menopelit kelpaa, niin kyllä täällä limusiinilläkin pääsee

Mahantäytettä läheltä ja kaukaa

Porot tulivat tuijottamaan minua alle kahden metrin päähän ollessani kyykyssä tien vieressä näpräämässä kameraani. Eivät ole kovin pelokkaita kavereita... mutta maukkaita kyllä, hih!

Olen viikonloppuna syönyt ruokaa läheltä ja kaukaa. Lähiruokana oli Huippuvuorten poro, jota tarjoiltiin toritapahtumassa. Elukka maistui mainiolta grillattuna. Pimeässä en nähnyt, miltä lihakimpale näytti, mutta ainakin mureaa se oli muhkean rasvapitoisuutensa takia. Eipä tarvinnut huulia rasvata poronpureskelun jälkeen pakkasilmassa, kun niille jäi makoisa rasvakerros. Kotona sitten kokkailtiin kevätkääryleitä thaimaalaiseen tapaan. Täytteenä olleet nuudelit ja bambut sun muut olivat tulleet poroa kauempaa, eivätkä ole luokiteltavissa todellakaan lähiruoaksi. Toisaalta Huippuvuorilla on niin iso thaiväestö, että thairuoka melkein kuuluu tänne ja kaupassakin on hyvin thaimaalaisia ruokatarvikkeita tarjolla. Kääryleet olivat herkullisia, mutta kokeilla oli rasvainen olo sisältä ja ulkoa. Voi olla, että kuukauden uppopaistokiintiö tuli täyteen! Viime viikonloppuna padassa porisi fårikål, eli norjalainen perinneruoka lammas-kaali. Se on ehkä yksi maukkaimpia ruokia, joita norjalaisella ruokakulttuurilla on tarjottavanaan. Vieläkään en ole vakuuttunut, että Norja olisi kulinaarinen lahja maailmalle.

Tein tänään elämäni ensimmäisen kynttilän. Aineksina olivat vanhat kynttilänjämät, joita olen kerännyt. Teko oli hauskaa, ja lopputuloskin oli varsin mielenkiintoinen! Nyt siis pääsee polttamaan omaa kynttilää. Siihen onkin nyt aikaa, koska ulkona on mahdottoman liukasta, eikä siellä hirveästi viitsi mitään ylimääräistä tehdä. Muutaman päivän plussakelien ja vesisateen jälkeen tuli siis pakkanen, ja nyt kaikki on jäällä kuorrutettua. Katuja on hiekotettu hieman sattumanvaraisesti. Uhmasin liukkautta käymällä juoksulenkillä. Kerrankin pidin vauhdin rauhallisena, koska koko ajan sai olla varuillaan ja kengät ajoittain sutivat tyhjää. Liukkaus totta tosiaan tekee lenkkeilyn ja ulkoilun mielenkiintoiseksi, välillä jopa liian mielenkiintoiseksi!

Omatekoinen kynttilä. Lanka oli aluksi "hieman" pitkä, mutta polttamalla siitä pääsi eroon

Valoa ikkunassa

Aurinko on poissa, sen tiedän, mutta toivoisin, että se lähettäisi edes purkauksiaan tänne pohjoiseen. Auringonpilkut ovat minimissään ja sen seurauksena revontulet ovat harvassa. Marraskuu on jo pitkällä, enkä ole nähnyt vielä revontulia ollenkaan. Höh! Sentään muita valoja näkyy pimeyden keskellä: ikkunoiden loistavat valot, laivan valot vuonolla, katuvalot, kelkkojen valot, tähdet...

Valot loistavat Unisin ikkunasta

Unisin valoja pimeydessä

Valot eivät kuitenkaan valaise kaikkialla. Meidän kotikatu on käsittämättömän pimeä, koska katuvaloja ei ole ollenkaan. Kauhulla ajan kotikatua pyörällä sokkona toivoen, että vastaan ei tule iso kuoppa, kasa, koira, lapsi... Koska naapureilla ei ole ulkovalot päällä terassillamme, saa postin kopeloida laatikon pohjalta sokkona. Varmaan postinjakajakin joutuu arpomalla laittamaan postit oikeisiin laatikkoihin! Kun aiemmin viikolla lähdin töihin aamun pimeydessä, olin saada sydänpysähdyksen, kun pimeälle terassille oli ilmestynyt naapurin metsästyssaalis, kiiruna, roikkumaan. Valoisassa lintu ei varmaan olisi aiheuttanut minussa mitään reaktiota, mutta keskellä pimeyttä, liian läheltä katsottuna, poloinen kiiruna aiheutti kylmänväristyksiä.

Kauhukiiruna kotiterassilla

Venäläinen lauantai

Parhaan pelaajan diplomi

Lauantaiaamuna hyppäsin laivaan ja matkustin kohti venäläistä kylää, Barentsburgia; kyseessä oli perinteinen urheiluvaihto venäläisten kanssa. Parin tunnin laivamatkan jälkeen Barentsburgin satamassa oli bussi odottamassa meitä. Eihän urheilijoita voinut laittaa kävelemään kahta sataa metriä ylämäkeen urheiluhallille! En osaa arvailla miltä vuosikymmeneltä bussi oli, mutta ei ainakaan ihan lähimmiltä. Bussissa soi venäläinen discomusiikki, joka herätti hieman hilpeyttä. Sähly oli lajeista ensimmäinen, joten pääsin heti tositoimiin. Taistelimme seuran sinivalkoisissa asuissa voittoon 6-1. Kentällä pelaaminen oli haaste, sillä hallin lattia on tosi epätasainen, kenttä on pieni ja seinien vieressä oli listoja, koloja ja verkkoja, jotka toivat haastetta peliin. Illalla illallisella palkittiin eri joukkueiden pelaajia. Minä sain sählyjoukkueen parhaan pelaajan palkinnon. Palkinto taisi taidon sijaan tulla siitä, että olin pelin ainut nainen ja siitä syystä urhea. Toisaalta myös pelityylini oli siistiä verratuna muihin, jos ei yhtä taklausta ja nyrkin heiluttelua vastapuolen kaivettua törkeästi sääntöjen vastaisesti palloa haarojeni välistä lasketa. Hih. Monessa muussa lajeissa Longyearbyen ei ollut yhtä voitokas tällä kertaa. Illalla discobussi ajoi meidät takaisin laivalle ja seilasimme takaisin kotiin.

Venäläinen "discobussi" vei pelaajat satamasta urheiluhallille

Sählääjä voitetun ottelun jälkeen

En ollut pitkään aikaan käynyt Barentsburgissa, joten vierailu naapurissa oli oikein antoisa. Venäläisiä kylässä asuu tällä hetkellä reilut 400. Kylä oli jotenkin siistimmän oloinen kuin aikaisemmin, vessassa ei enää juoksennellut torakoita ja hanastakin tuli kirkasta vettä ruskean sijaan. Parannuksesta huolimatta ero Longyearbyenin ja Barentsburgin välillä on huima, siis aivan niin kuin Norjan ja Venäjän välillä yleisestikin. Barentsburgilaisia ihailen heidän koristeellisesta kylästään. Vaikka rakennukset ovat rappeutuneita, näkyy niissä kauniita koristeita ja maalauksia. Eräänkin kontin seinään oli maalattu kesäinen koivumetsä. Longyearbyen voisi ottaa mallia rakennusten estetiikasta Barenstburgista, koska viime aikoina Longyearbyeniin on alkanut ilmestyä entistä rumempia, ankean värisiä rakennuksia.

Olympiarenkaat koristavat vasemmalla olevaa urheiluhallia Barentsburgissa

Naiset koristavat rakennuksen seinää

Barentsburgin kirkko