Sarvista kiinni

Longyearbyen kuun loisteessa

Alkuviikolla tuuli puhalsi mahtivoimallaan ja lunta tuiskusi horinsontaalisesti. Puuskissa tuulen nopeus maalla oli pahimmillaan 20-30 m/s ja ulkoilu oli haastavaa. Urheiluhallille oli kuitenkin illlalla päästävä pelaamaan sählyä. Kävely tuntui hitaalta vaihtoehdolta, joten matkasin pyörällä. Olin sentään hyvin varustautunut: päälle tuulenpitävät vaatteet ja päähän kaiken peittävä kypäräpipo, laskettelulasit ja pyöräilykypärä. Näytin siis ihan urpolta, mutta täällä on tavallista että väkeä tulee vastaan pahimmilla talvikeleillä laskettelulasit päässä kadulla. Olen näinä vuosina kehittynyt melko näppäräksi talvipyöräilijäksi, mutta edes nastarenkaat ja luja tahto eivät pitäneet pyöräilijää jäisellä tiellä sivutuulessa pahimmissa puuskahuipuissa. Osa matkasta oli talutettava pyörää ja puristettava pyörää sarvista napakasti. Sivutuuli tarttui nimittäin pyörään ja olisi vienyt sen mennessään, jos en olisi pitänyt kiinni! Puolessa välissä viikkoa tuuli rauhoittui ja nyt pyöräni ei enää lentele ilmassa.

Tartuin myös toisiin sarviin: starttasimme tänään ensimmäistä kertaa tällä kaudella moottorikelkkamme. Kelkkakelit ovat olleet onnettomat, ja siksi kauden aloitus on venynyt. Kelkat ovat tietenkin odottaneet malttamattomana ja olivat hyvin yhteistyökykyisiä, kun niitä pitkän tauon jälkeen starttailtiin. Kävin ajamassa keltaista petoani hyvin lyhyesti, koska joka paikassa on vain jäätä ja kiviä.

Jäinen laakso ei houkuttele kelkkailemaan tai hiihtämään

Pum pum

Pimeä on muuttunut hämäräksi

Lupaan, että en tässä kirjoituksessa voivottele säätä, mutta sen verran on todettava, että ilmoja on tosissaan pidellyt, ja niissä on ollut meteorologillakin ihmettelemistä. Näyttää siltä, että mitään mullistavia muutoksia ei ole tapahtunut aurinkokuntamme kiertoradoissa ja valo näyttäisi tänäkin vuonna palaavan takaisin. Enää ei keskipäivällä ole pimeää vaan hämärää. Iloitsen tosi paljon valon palaamisesta, koska tuntuu, että tämä kaamos on jo taas nähty.

Kävin tällä viikolla paukuttelemassa ampumaradalla. Koska teen kenttätöitä, on minun käytävä säännöllisesti "kertausharjoituksissa". Ihmeen hyvin pyssy pysyi kädessä ja kolme kertaa täräytin kympinkin. Saavat siis nallet olla varuillaan, koska minä en anna tasoitusta hutilaukauksilla. Ehkä tositilanteessa tosin käsi saattaisi vispata vähän enemmän.

Kävin pitkästä aikaa myös säämastollani katsastamassa tilanteen ja opettamassa yhdelle opiskelijalle maston toimintaa. Kuten aika usein aiemminkin, reissu mastolle sai vähän sydämen läpättämään. Tällä kertaa tie oli hirvittävän liukas ja valuimme kääntöpaikalla ulos tieltä jäistä ja kaltevaa reunaa pitkin. Mitään hätää ei onneksi ollut ja pääsimme näppärästi tielle takaisin. Tällaisissa tilanteissa arvostaisi, että yliopiston autoissa olisi edes turvavyöt, mutta niiden korjaaminen ei ole valitettavasti ollut prioriteettina.

Aiemmin viikolla lähetin toisen artikkelin lehteen julkaistavaksi. Ensin se tietenkin käy läpi tiukan arvioinnin ja vähän hirvittää, millaista palautetta siitä tulee. Nyt pitäisi aloittaa taas uusi tutkimusaihe ja uuden artikkelin valmisteleminen. En ole ainakaan pahasti aikataulusta myöhässä väitöskirjani kanssa.

Jos työssä on ollut jännittävää, on ollut kotonakin iltaisin jännitystä. Olen katsellut joulupukin tuomaa tv-sarjan "24" viimeisintä tuotantokautta sydän kurkussa. Jack Bauer on kyllä idolini! Pidän sarjasta tosi paljon, mutta joskus, varsinkin näin pimeään vuoden aikaan, se saa mielikuvitukseni laukkaamaan aika villisti. Hih.

Heinät kajastuksessa

Hahmo hämärässä

Telaketjut talvihelteessä

Kun tänäaamuna astuin ovesta ulos, en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Lämpötila oli pari astetta plussan puolella ja taivaalta tuli vettä niin että ropina kävi. Vaikka kyyneleitä ei sitten tullut silmään, naamani valui vettä, kun pääsin töihin. Työn lomassa kuuntelin sateen ropinaa ja tauolla ihmettelin ikkunaa pitkin valuvaa vesiputousta. Sääennusteen mukaan pahempaa on vielä tulossa: Vielä eilen malli ennusti kaikkien aikojen tammikuun ennätyslukemia, +8 astetta, sunnuntaille. Sellaisia lämpötiloja täällä on heinäkuussa, ei tammikuussa! Nyt malli hieman muutti mieltään ja viikonlopuksi on povattu +6 astetta. Huh tätä arktista talvihellettä! Kun skandinaavia palelee, niin täällä hikoillaan.

Vesisade on tehnyt lentokentän kiitoradasta luisteluradan. Kaikki lentoliikenne on toistaiseksi pysähdyksissä eikä tilanne varmaan muutu monen päivään. Sinänsä se on hurja ajatus, että nopea yhteys muuhun maailmaan on tällä hetkellä poikki. Jotain iloa liukkaudesta sentään on; pääsin testaamaan oikein kunnolla kenkiin laitettavia liukuesteitä, jotka sain ennen joulua. "Yaktraxit" eivät ole tavanomaiset kengänpohjiin laitettavat piikit, vaan metallikierteet. Kenkien telaketjut. Niiden on mainostettu sopivan hyvin juoksuun. Täytyy myöntää, että edes pahimmassakaan kylän alamäessä ei hirvittänyt tassutella alas vedenpeittämiä jäisiä teitä. Taas on yksi tekosyy vähemmän olla käymättä lenkillä talvisin.

Muuten ei Huippuvuorille kuulu mitään järisyttävää, paitsi että muutama päivä sitten täällä oli maanjäristys. Olin silloin töissä ja katselin pöytälampun vispausta. Se vispasi 4.5 richterin voimakkuudella. Isomman tärinän kotona saa aikaan jopa pyykinpesukone.

Telaketjut kenkiin ja lenkille!

Vuoden vaihto

Ilotulitusten loistoa Longyearbyenissä

Hyvää Uutta Vuotta! Tuntuu, että ei siitä ole kauan, kun juhlittiin 2000-luvun alkamista, ja nyt jo on vuosiluku saanut peräänsä uuden kympin. Eipä tässä meinaa pysyä perässä ollenkaan! Kymmenen vuotta sitten vuosi vaihtui Kajaanin torilla, nyt Longyearbyenissä.

Uudenvuodenaattona oli aivan mainio sää ja täysikuu. Kuu valaisi kaamoksen pimeydessä uskomattoman paljon. Illalla bonuksena näkyi vieläpä osittainen kuunpimennys. Vuoden vaihteessa menimme katsastamaan ilotuliteloiston. Mitään virallista ilotulitusta ei täällä järjestetty, mutta yksityiset olivat kyllä sijoittaneet reilusti kruunujansa ilotulitteisiin. Raketit eivät ole enää Norjassa sallittuja, mutta ilotulitepadat porisivat ympäri kylää. Moni myös innostui ammuskelemaan jääkarhujen säikyttämiseen tarkoitettuja paukkuja. Eipä tosiaan ollut huolta, että yksikään jääkarhu olisi uskaltanut vuodenvaihteessa kylälle käymään. Porotkin lähtivät pahimman räiskeen alkaessa juoksujalkaa karkuun.

Kuun alareuna pimeni uudenvuodenaattona

Joulun jäljiltä ei ole tosiaankaan nälkä, mutta uuden vuoden kunniaksi on pistelty poskeen taas kaikenmoisia herkkuja. Kun kolmen kilon kinkusta päästiin vihdoin eroon, laitettiin uuniin reilun kilon kalkkunapaisti. Ja vuosi aloitettiin vihreää kakkua maistelemalla. Noilla eväillä lähti vuosi hyvin käyntiin, ja toivottavasti se jatkuu myös mainiona tästä eteenpäin.

Vuosi alkoi villisti vihreällä kakulla!