1. tammikuuta 2010
Vuoden vaihto
Hyvää Uutta Vuotta! Tuntuu, että ei siitä ole kauan, kun juhlittiin 2000-luvun alkamista, ja nyt jo on vuosiluku saanut peräänsä uuden kympin. Eipä tässä meinaa pysyä perässä ollenkaan! Kymmenen vuotta sitten vuosi vaihtui Kajaanin torilla, nyt Longyearbyenissä.
Uudenvuodenaattona oli aivan mainio sää ja täysikuu. Kuu valaisi kaamoksen pimeydessä uskomattoman paljon. Illalla bonuksena näkyi vieläpä osittainen kuunpimennys. Vuoden vaihteessa menimme katsastamaan ilotuliteloiston. Mitään virallista ilotulitusta ei täällä järjestetty, mutta yksityiset olivat kyllä sijoittaneet reilusti kruunujansa ilotulitteisiin. Raketit eivät ole enää Norjassa sallittuja, mutta ilotulitepadat porisivat ympäri kylää. Moni myös innostui ammuskelemaan jääkarhujen säikyttämiseen tarkoitettuja paukkuja. Eipä tosiaan ollut huolta, että yksikään jääkarhu olisi uskaltanut vuodenvaihteessa kylälle käymään. Porotkin lähtivät pahimman räiskeen alkaessa juoksujalkaa karkuun.
Joulun jäljiltä ei ole tosiaankaan nälkä, mutta uuden vuoden kunniaksi on pistelty poskeen taas kaikenmoisia herkkuja. Kun kolmen kilon kinkusta päästiin vihdoin eroon, laitettiin uuniin reilun kilon kalkkunapaisti. Ja vuosi aloitettiin vihreää kakkua maistelemalla. Noilla eväillä lähti vuosi hyvin käyntiin, ja toivottavasti se jatkuu myös mainiona tästä eteenpäin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Hyvää uutta vuotta teillekin ja kiitos joulukortista! Mahtavan kuvan olet kuusta onnistunut ottamaan.
Hei!
Kyllä on ollut kiva lukea elämästäsi siellä, ei vaan ole saatu vastauksia aikaiseksi...
Mutta siis
Hyvää tätä vuotta toivottavat leena ja merja
Merja ja Leena, kiva että seuraatte blogiani! Toivottelen teille mukavaa alkuvuotta!
Lähetä kommentti