Isosta kaupungista pikkukylään

Viikko sitten olin konferenssimatkalla Wienissä. Tuohon geotieteiden konferenssiin osallistui noin 10 000 ihmistä, ja esitelmiä oli yhtä aikaa melkein 50 salissa. Huh, huh. Konferenssi oli minun makuuni liian iso, vaikkakin se antoi mahdollisuuden monien vanhojen tuttujen tapaamiseen. Silti, kohtaamiset olivat tuossa massassa satunnaisia, ja oli vaikea löytää tuttuja naamoja ihmisjoukosta. Konferenssi oli organisoitu erittäin hyvin ja kakki sujui yllättävän sujuvasti. Väärään luentosaliin joutumisestakin voin syyttää vain itseäni. Kerran siis olin menossa kuuntelemaan sateeseen liittyviä esitelmiä ja katsoin salin numeron väliin. Hiivin saliin kesken luennon, ja siellä puhuttiin jotain pilvistä ilmakehässä. Yritin päästä kärryille aiheesta ja kesti ainakin viisi minuuttia, ennen kuin minulle valkeni, että nyt oltiin kyllä jollain toisella planeetalla, vaikka ilmakehästä puhuttiinkin. Nolona hiivin pois salista ja tarkistin: Session aiheena oli uloimmat planeetat. Vikaan meni! ...Wienissä oli muutenkin tungosta. Matkustin täyteentungetussa metrossa ennemmän kuin koko vuoden tarpeiksi ja pujottelin kaupungilla muiden turistien joukossa.

Viikko sitten palasin kotiin, ja koitti hiljaisuus. Vieläpä, kun vuorostaan Henkka lähti seilaamaan risteilylle, on vaihteeksi tosi hiljaista. Kontrasti Wienin vilinään on tosi iso, ja hetki menikin vain hiljaisuutta ihmetellessä. Meininki pikkukylässä on selvästi erilainen kuin suuressa maailmassa. Wienissä olin anonyymi isossa ihmisjoukossa, Longyearbyenissä olen osa pientä yhteisöä. Esimerkkinä siitä todettakoon, että Wienissä minulta ei kyselty kaupassa tietenkään mitään, mutta Longyearbyenissä viime viikolla puolituttu kassaneiti päivitteli liukuhihnalla ollutta vauvanruokapurkkia. "Tämähän on tullut hihnalle vahingossa, eihän sulla ole lapsia. Eihän?" Siinäpä sitten selvitin, että käytän hedelmäsoseita joskus ruoanlaitossa ja että, statistiikka pitää paikkaansa, ettei minulla ole lapsia. Pikkukylässä vähintään kaupan kassa valvoo elämääsi. Hih.

Vauvanruoan lisäksi kaupasta voi ostaa myös mm. säävuorisalaattia. Hmmm... meteorologin makuun!

Pikkukylän hiljaisuus hälveni hetkeksi tänään, 17. toukokuuta, jolloin vietetään Norjan kansallispäivää. Ihmiset kokoontuvat näkyvästi juhlimaan kansallispuvuissaan ja kohokohta oli paraati. Lähes koko kylä oli marssimassa paraatissa, joten ajattelin, että jonkun pitää olla myös katsomassa paraatia, muutenhan se menee ihan hukkaan. Norjalaiset juhlivat kansallispäivää iloisissa merkeissä ja selvästi vähemmän hartaasti kuin suomalaiset, ja tärkeänä osana on vetää napa täyteen makkaraa, kakkua ja jäätelöä. Hip, hip, hurraa.

Kansallispäivän paraati keväisessä Longyearbyenissä

Paraatissa myös soittajat kulkivat mukana