138 vuotta sitten suomalainen Nordenskiöld johti 57 miehen joukkoa, joka oli Huippuvuorten pohjoisrannikolla kesän ajan pyyntireissulla. Merijää puski yllättäen pohjoisesta, ja laivat jäivät jumiin talveksi. Retkikunta ei ollut varautunut talvehtimiseen, ja ruoka oli vähissä. Joukko hajaantui, ja 17 miestä lähti pienillä veneillä etelämmäksi, suunnaten tyhjään taloon nimeltä Svenskhuset. Siellä oli varusteita metsästämiseen ja säilykeruokaa. Yksitellen miehet kuitenkin sairastuivat, ja kevääseen mennessä kaikki olivat kuolleet. Yli sata vuotta myöhemmin syy kuolemiin selviää: säilykeruokapurkkien sisältämän lyijyn aiheuttama myrkytys. Mikä tragedia!
Onneksi elämä Huippuvuorilla on nykypäivänä helpompaa. Olen voinut tehdä vapaaehtoisen päätöksen viettää täällä talven, ja olla varma, että ruokaa riittää. Siitä pitää huolen Svalbardbutikken, kylän ainoa ruokakauppa. Edes keripukista ei ole pelkoa, toisin kuin entisajan Huippuvuorilla talvehtijoilla, koska hedelmiä ja vihanneksia saapuu joka viikko lentokoneella saarelle. Ei siis pitäisi valittaa... mutta kuitenkin viime aikoina olen päästänyt suustani muutaman valituksen sanan. Vähän aikaa sitten julkaistiin tutkimus, että kaupan hedelmien hinnat olivat vuodessa nousseet 25%. Siis vuodessa! ...ja vieläpä kun vuodentakainen hintakin oli päätähuimaava. Kaikki muukin tuoretavara on kallistunut kylän ainoassa ruokakaupassa selvästi enemmän kuin mantereella. Säästäisin valituksen sanojani, jos edes hinta vastaisi laatua, mutta joka toinen ostamani sipuli on ollut sisältä mätä, ja mandariinit mätänevät pöydälle kahden päivän jälkeen ostosta. Monesti olen jättänyt ostamatta tomaatit, perunat ja lantut, koska niiden laatu ei ole vaikuttunut ihmisravinnoksi kelpaavaksi... hinta on tosin ollut luomu-luksuskasvisten tasolla.
Noh, kaikesta huolimatta ruokaa riittää, nälkää ei tarvitse nähdä ja elämä 82. leveyspiirillä on helppoa. Nykypäivänä ei tarvitse enää kamppailla selviytyäkseen talven yli, vaan voi onneksi keskittyä muihin asioihin, kuten ihailemaan kevään ja valon tuloa. Alla on kuvia tältä päivältä keskipäivän kajastuksesta.
23. tammikuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Mahtavia sinisia kuvia!!! Aivan uskomattoman kaunista.
Lähetä kommentti