Jäljelle jää vain näkkileipä

Yksi Huippuvuorilla elämisen kummallisuuksista on se, että ystäväpiiri ja ihmiset ympärillä vaihtuvat tiuhaan. Harva on tullut Huippuvuorille jäädäkseen vaan enemmänkin kokemaan toviksi, millaista arktinen elämä on. En voi valittaa asiasta, koska olenhan itsekin vain väliaikaisesti asumassa Huippuvuorilla, mutta oleskeluni täällä on silti paljon pidempi kuin monilla muilla. Jälleen kerran on tullut buumi, että monet lähtevät. Jälleen kerran huomaan sanovani ihmisille "hei hei" ja miettiväni, näkeeköhän heitä enää koskaan. Voisi kuvitella, että hyvästeleminen on rankkaa, mutta valitettavasti kaikkeen tottuu. Enää ystävienkään lähtö ei kirpaise niin paljon kuin aluksi siihen tottumattomana. Nykyään vain ajattelen, että näin se elämä vain menee. Tällä viikolla saadessani yhdeltä lähtijältä paketin ylijäänyttä näkkileipää, mietin, että olen saanut aika monta pakettia näkkileipää viimeisen parin vuoden sisällä. Lähtijät tyhjentävät kaappejaan ja antavat jämät niille jotka jäävät. Näkkileipä on siis melkein muuttunut minulle lähdön symboliksi. Iloinen puoli koko asiassa on se, että elämääni mahtuu nykyisin myös paljon iloisia jälleennäkemisiä. Melkein joka viikko käy joku vanha ystävä tai tuttava vuoden tai useamman takaa koputtamassa työhuoneeni ovella. Ne, jotka ovat Huippuvuorilla joskus olleet, tuppaavat tulemaan tänne takaisin, edes käymään.

Huippuvuorilla näkee silloin tällöin myös tunnettuja ja arvovaltaisia ihmisiä. Tämä on globaalisti kiinnostava paikka. Tänään kävin seuraamassa yliopistolla järjestettyä "paneelikeskustelua", jossa mukana oli mm. YK:n nykyinen pääsihteeri Ban Ki-Moon. Herra Ki-Moon oli tullut Huippuvuorille omien sanojensa mukaan katsomaan ilmaston muutosta ja totesi sen nähneensä eilen retkellään merijään reunavyöhykkeelle. Hieman tosin ihmettelen, miten hän kykeni näkemään ilmaston muutoksen parin päivän vierailunsa aikana. Taisi olla aika nopea muutos! Aika sattuvasti paneelikeskustelun jälkeen opetin meteorologian kurssilla ja yhtenä aiheena oli polaarialueiden ilmaston palautemekanismit ja miten monimutkaisia vaikutuksia lämpötilan nousulla on esimerkiksi pilviin ja merijäähän. Sitä soppaa ja eri ilmiöiden ja vuorovaikutusten epävarmuustekijöitä selittäessäni tuli vain mieleen, että on se kyllä hienoa, että YK:n pääsihteeri on nyt sitten nähnyt oikein ilmastonmuutoksen katselleessan sulavaa jäätä loppukesällä. Minä olen nähnyt sen tilastoissa, en katsomalla maisemaa, joten minä jään vielä maltilla seuraamaan tilannetta. Ehkäpä näiden Huippuvuorilla vietettävien vuosien kuluessa (samalla kun pureskelen näkkileipää) voin huomata minäkin ilmaston muuttuneen; päivässä ei minun silmissäni kuitenkaan ilmasto muutu vaikka aamulla olikin kylmempää kuin päivällä. Hih. Noh, kaikesta huolimatta tärkeintä on, että pääsihteeri tiedostaa ongelman olemassaolon ja voi vaikutusvallallaan ehkä patistaa koko maailmaa käytännön tekoihin.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon vierailulla UNIS:illa